Elämää humalassa, krapulassa ja selvänä

Kuinka rentouttavaa, mieltä nostattavaa onkaan vaikkapa pitkän, selvinpäin vietetyn työviikon jälkeen perjantai-iltana sekoittaa kunnon drinkki – ja useampikin. Hyväntuulista nousuhumalaa voi vielä tehostaa vaikkapa katsomalla kunnon viihdepläjäystä tv:stä tai kuuntelemalla mielimusiikiaan. Tähän mielentilaan ja humalan asteeseen kuuluu myös pistäytyminen lähibaarissa, ja sieltä sitten grillin kautta kotiin tai vaihtoehtoisesti kotona pizza mikroon ja kyytipoikana olut tai lonkero, viinikin käy mainiosti, koska sillähän saa potkaistua aiemmat drinksut vielä uuteen nousukiitoon. Ja jälkiruokajuomiksi vielä pari Mustaa ryssää. Sitten onkin hyvä painua pehkuihin, kun sekä pää että vatsa ovat täynnä. Aamulla ei välttämättä ole krapulaa, mutta jos on, niin loivariksi sopii olut, lonkero tai vaikka kossukola.

Siitä se ryyppyputki sitten alkaakin. Tavoitteena tässä vaiheessa on yhtä nautinnollinen ja ”raikas”nousuhumala kuin edellisenäkin iltana töiden jälkeen, mutta toive on turha – ihmisen fysiikka ei vain toimi niin. Nyt tosi ”ammattilaiset”ottavatkin parin, kolmen tunnin päikkärit, joiden jälkeen uudet nousupaukut alkavat taas toimia. Sitten virkistyneenä karaokeen hoilaamaan nuoruusajan suosikkihittejä – ja biisien väleissä shotteja ja kaljaa. Pikkutunneilla hoiputaan kotiin ja onneksi avaimetkin löytyvät taskusta. Suoraan nukkumaan, aamulla yrjöt wc-pönttöön ja varovasti kylmää kankkuskaljaa koneeseen.

Huonon olon lopulta vallatessa kehon – ja mikä pahempaa – mielen, tulevat ne iänikuiset katumusajatukset ja moneen kertaan petetyt lupaukset tyyliin ei koskaan enää tätä, ja tämä oli satavarmasti viimeinen kerta kankkusessa.

Kun kerrankin onnistuu pitämään muutaman päivän tai parhaassa tapauksessa jopa muutaman ”nenänvalkaisun”, havaitsee tunnelin päässä valoa, ja arkisetkin asiat alkavat sujua vaivatta ja kehon toipuessa alkoholista myös mieli valaistuu ja selvänä olosta alkaa itse asiassa nauttia. Allekirjoittanut ei omalla kohdallaan pyri täydelliseen absolutismiin, vaan haluaa välttää juomisputket ja viinamasennuksen, sekä tietysti terveyden romahtamisen ja talouskatastrofin.

Muukalainen Lempäälästä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *