Kolumnin kuolema?

Sain tehtäväkseni kirjoittaa kolumnin haluamastani aiheesta. Jotenka suomalaisen sanomalehden juhlavuoden kunniaksi aion esittää oman arvioni kolumnin tulevaisuudesta käyttäen esimerkkinä Aamulehdessä ilmestyneitä virallisia toimittajan kirjoittamia kolumneja.

Suomen ensimmäinen sanomalehti Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo eli Turkulaisen seuran julkaisuja -lehti ilmestyi 15.1.1771 Turussa ja se oli kaikin puolin vaatimaton, mutta kuitenkin kahden viikon välein ilmestynyt lehtinen, jolla oli oma tilaajakuntansa. Lehti ei vastannut sisällöltään nykyisiä uutispainotteisia sanomalehtiä, mutta oli silti Suomen ensimmäinen sanomalehti.

Maailmalla ensimmäinen painettu sanomalehti julkaistiin Kiinassa jo 600 -luvulla heti paperin ja kirjapainotaidon keksimisen jälkeen. Ensimmäisen lehden nimi oli yksinkertaisesti Ti pao eli sanomalehti. Euroopassa samaan suoritukseen kyettiin vasta 1609 Saksan Wolfenbuttelissa, jossa ilmestyi Aviso Relation oder Zeitung -lehti eli Suomi oli melkoisen jälkijunassa tämänkin innovaation hyödyntämisessä.

Kolumneja eli sanoma- tai aikakauslehdessä säännöllisesti julkaistuja toimittajan tai avustajan kirjoittamia lyhyitä kirjoituksia, joissa toimittaja esittelee oman mielipiteensä johonkin sillä hetkellä hyvin ajankohtaiseen aiheeseen liittyen on varmasti ollut olemassa jo vuosisatojen ajan. Niiden alkuna voitaneen pitää lehdissä jo hyvin varhain ilmestyneitä neuvontapalstoja, joihin lukijat saattoivat lähettää omia kysymyksiään. Varmuudella tällainen neuvontapalsta löytyi jo ainakin Athenian Mercury -lehdestä vuodelta 1690. Kyseistä lehteä julkaistiin kahdesti viikossa Lontoossa vuosina 1690-1697. Kolumnien kirjoittajista alettiin puhua kolumnisteina vasta 1920 -luvulla.

Tätä taustaa vasten ei ehken ole suuri yllätys, että itse lukemani sanomalehden Aamulehden ensimmäisen aukeaman kolumnipalsta muistuttaa monasti lähinnä jotain yleisönosaston tai naistenlehden kirjoitusta, jossa ei ole löydettävissä mitään merkkiä varsinaisesta ajankohtaisuudesta eli julkaistut kolumnit eivät täytä mielestäni varsinaisen kolumnin kriteereitä ollenkaan. Toimittajan nimellä ja kauniilla kuvalla varustettu kirjoitelma ei tee tekstistä kolumnia vaan sen korkeatasoinen sisältö.  Tai näin ainakin olen taipuvainen ajattelemaan puhtaan mututuntuman perustella…

Rehellisyyden nimissä päätin ottaa tarkastelun kohteeksi kolme viimeistä Aamulehdessä julkaistua kolumnia ja pohtia rehellisesti niiden mahdollisia ansioita omia ajatuksiani kiteyttääkseni ja testatakseni. Kyseessä ei luonnollisesti ole mikään virallinen tieteellisen tason ylittävä analyysi, mutta ehkä silti jollain tapaa valaiseva kokemus kumminkin.

Ensimmäisenä otin tarkasteluun lauantaina 23.1.2021 ilmestyneen vapaan toimittajan Kari Pitkäsen kirjoittaman kolumnin nimeltään: ”Valkoinen ylivalta taipui kesällä 1930”. Teksti perustuu entisen puolustusministerin Jussi Niinistön kirjoittamaan elämänkertaan Paavo Susitaipaleesta. Tekstissä Kari Pitkänen nostaa varsin ansiokkaasti esiin selkeän yhteyden Suomen historian ja USA:n viimeaikaisten tapahtumien välille.  Mielestäni kyseinen teksti on erittäin ansiokas ja hyvin kirjoitettu kolumni.

Toisena tarkastelun kohteenani oli sunnuntaina 24.1.2021 ilmestynyt Aamulehden toimittajan Minna Ala-Heikkilän kolumni nimeltään: ”Näin pääsin viimein eroon tupakasta”. Kyseessä on lähinnä henkilökohtaiseksi onnistumistarinaksi luonnehdittava kertomus siitä, miten toimittaja itse pääsi eroon tupakasta.  Aihepiiriä ei edes yritetä sitoa osaksi jotain ajankohtaista tapahtumaa tai ilmiötä eli teksti ei täytä kolumnin kriteereitä millään tavalla. Teksti on kuitenkin hyvin kirjoitettu ja sitä on mukava lukea eli se ansaitsisi tulla julkaistuksi jossain naistenlehdessä tai yleisönosastossa.

Kolmantena kohteenani oli maanantaina 25.1.2021 ilmestynyt Aamulehden toimittajan Ilari Leppäniemen kolumni nimeltään: ”Asiat mittasuhteisiin nyt vain 80 eurolla”. Teksti on erittäin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kuvaus japanilaisen Shoji Morimoton työstä vuokrattuna seuralaisena, jonka työnkuvaan kuuluu lähinnä vain kuuntelu. Teksti kuvaa ansiokkaasti japanilaisen yhteiskunnan ongelmia, kuten yksinäisyyttä ja olisi sinällään varmasti kolumni ainakin Japanissa.  Ikävä kyllä Aamulehti julkaistaan Suomessa eli kirjoitus on mielestäni ns. hilkkua vaille kolumni. Siitä saisi erinomaisen artikkelin lähdeviitteet lisäämällä ja myöskin aidon kolumnin, jos siihen lisättäisiin muutamalla lauseella joku kunnon aasinsilta paikallisiin olosuhteisiin liittyen.

Summa summaarum… Mitä siis opin tutkimalla kolmea peräkkäistä Aamulehdessä julkaistua kolumnia. Ainakin sen, että jo kauan sitten muodostamani hajatelma kolumin tarpeettomuudesta saattaa hyvinkin olla ainakin jossain määrin totuudenmukainen. Jos pika-analyysillä kaksi kolmesta julkaistusta kolumnista ei täytä kolumnin laatukriteereitä, niin ehken Aamulehden olisi syytä harkita nykymuotoisen kolumnin kuoppaamista kaikessa hiljaisuudessa, sillä se on jo mitä ilmeisimmin toinen jalka haudassa valmiiksi.

Aamulehti on viime vuosina tehnyt joukon lukijoita hyödyttäviä uudistuksia, joista isoimpana voidaan mainita lehden koon pienentäminen jokunen vuosi sitten ja viimeisimpänä TV & Radio -osuuden selkiyttäminen. Ehken nyt olisi jo juhlavuoden kunniaksi aika puuttua myöskin varsinaiseen sisältöön kriittisellä otteella. Jos kerran lehti ei pysty tuottamaan hyvätasoista kolumnia joka päivä, niin ehkä vihdoinkin olisi syytä siirtyä pariin julkaisukertaan viikossa tai vaihtoehtoisesti siirrettävä kirjoitusvastuuta vieraileville oman alansa huippuosaajille. Jos sanomalehdistö ei pysty uudistamaan itseään aika ajoin kohtalaisen radikaalilla otteella, niin siitä tulee ennen pitkään pelkkä historiallinen jäänne.

Pienenä loppukommenttina esitän vaatimattoman toiveeni siitä, että oma kynäelmäni täyttäisi kolumnin laatukriteerit. Jos ei, niin tervemenoa vaan yleisönosastoon…

Sini Syreeni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *