Ole kuin Aleksanteri
Suomessa on siirrytty koronaepidemian suhteen torjunnan tasolle kaksi, vaikka tilanne onkin meillä yksi Euroopan parhaimmista. Syynä on viruksen brittimuunnoksen nopea yleistyminen erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla. Pirkanmaa kuuluu kiihtymisvaiheen alueisiin, joita koskee hallituksen maanantaina 8.3.2021 alkavaksi esittämä kolmen viikon sulkutila.
Valtioneuvosto ja tasavallan presidentti totesivat yhdessä Suomen siirtyneen poikkeusoloihin maanantaina 1.3.2021. Samalla hallitus ilmoitti, että: ”Hallitus myös arvioi, että valmiuslain 15 luvun säännöksiä 106 (hallintoviranomaisten viestintä poikkeusoloissa) ja 107 (toimivallan ratkaiseminen) on välttämätöntä alkaa soveltamaan poikkeusolojen toteamisen jälkeen.”. Useat lakiasiantuntijat, mm. perustuslakiasiantuntija, professori Martin Scheinin, reagoivat ilmoitukseen kritisoimalla hallituksen tapaa soveltaa valmiuslakia ilman valtioneuvoston hyväksymää asetusta lainvastaiseksi. Pääministeri Marin reagoi annettuun kritiikkiin tviitillä, jossa hän ilmoitti ottavansa aikalisän asian selvittämiseksi. Myöskin ulkonaliikkumiskiellon käyttöönottoa on vilauteltu.
Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja etelä-Suomen aluehallintoviraston (avi) tartuntatautilain pykälää 58 koskevien tulkintaerojen takia julkisuuteen annetut ohjeet ovat olleet hyvin sekavia. Näkemyseroja on pyritty setvimään kuluneella viikolla, mutta itse määräysvalta on koko ajan ollut avilla, joten sen näkemys voitti. Kaikkien kannalta olisi ollut parempi, jos mahdolliset näkemyserot oltaisiin siloiteltu salassa ennen julkisuuteen tuloa esim. siellä presidentti Sauli Niinistön jo viime keväänä ehdottamassa koronanyrkissä.
Lopullinen varmuus asiaan saadaan varmaankin vasta ensi maanantaina, jolloin tiedetään, miltä osin hallituksen tekemät ehdotukset astuvat voimaan. Koska virallisesta viestinnästä ei ota tällä hetkellä Erkkikään selvää, niin ehdotan, että toimimme Lempäälässä toistaiseksi kirjailija Aleksanteri Aavan viitoittamilla linjoilla eli pidämme huolta maskien käytöstä ja riittävien turvavälien ylläpitämisestä. Jos kivikasvoinen Aava pystyy lumikasan takana vanhan kirjaston edessä kuvassa näkyvään mallikelpoiseen suoritukseen, niin kai nyt sinäkin…
Oikeaoppisesti kasvoille asetettu ja sopivan kokoinen maski peittää kantajansa nenän kunnolla ja ylettyy leuan alle. Tällä hetkellä liikkeellä näkyy aika paljon ihmisiä, joilla maski on ripustettu kasvoille nenän alle eli siis puolitankoon. Vaikkakin kyseinen tyylilaji varmasti antaa käyttäjälleen jonkinlaisen turvallisuudentunteen, niin sen suojeluteho vastaa käytännössä lähinnä taikauskoa. Oma lukunsa ovatkin sitten Lempäälän keskustassa rakennustyömaalla työskentelevät rakennusmiehet, joilla en ole oman erittäin epävirallisen ohitarkkailuni puitteissa havainnut maskia käytössä kuin aniharvoin. Terveisiä vaan valvontaviranomaisille!
Sini Syreeni