Tulostus, halpaa? kallista?

Tietokonelaitteista tulostin lienee hiiren jälkeen eräs edullisimpia hankintoja, jo värilasertulostukseen pääsee edullisesti. Vuodessa on myös päiviä, mm. black friday, marraskuun viimeinen perjantai/viikonloppu, jolloin ostaminen on erityisen halpaa. Tyypillinen kuluttaja hankkiikin monet käyttötavarat juuri alennusmyynneistä.

Itse innostuin vuoden 2019 ’black friday’-huumassa ostamaan City+:lta värilasertulostimen, Xerox 6150DN, josta maksoin kaikkiaan 146 euroa. Tällä hetkellä City+:n hinta on 270 euroa (+rahti). Nopealla vilkaisulla edullisin hinta nyt maaliskuussa 2021 on Multitronicin 199 euroa (+rahti).

Hankkimani tulostin lienee suhteellisen suosittu, etenkin tarjoushinnalla, koska mukana tulee 1000 sivun väripatruunat (musta 1500 sivua). Usein nämä ns. ensiväripatruunat ovat kooltaan pienempiä.

Itse pärjäilen pienine tulostustarpeineni näillä musteilla vielä pitkään, mutta joskus mustekasetin vaihto tulee eteen, joten on järkevää tarkastella musteiden hintoja. Käytännössä selvitin musteiden hintoja jo etukäteen ennen ostopäätöstäni. Laitteeseen suositellaan valmistajan (Xerox) omia musteita, mutta onko se taloudellisesti järkevää ?

Alkuperäisten (Xerox) mustekasettien hinnat, Proshop.fi, 24.3.2021

  • Xerox original, extra high capacity (4300 pages): cyan 171e, magenta 172e, yellow 171e
  • Xerox original, high capacity (black 5500 pages, other 2400 pages): black 126e, cyan 127e, magenta 127e, yellow 127e
  • Xerox original, standard capacity (black 2500 pages, other 1000 pages): black 113e, cyan 91e, magenta 81e, yellow 91e

Tarvikekasettien hinnat (edullisimmillaan), Amazon.de, 24.3.2021

  • black (5500 pages), cyan (4300 pages), magenta (4300 pages), yellow (4300 pages) – koko setti 37e

Voi nopeasti tehdä johtopäätöksen että tarvikemusteet ovat huomattavasti edullisempi ratkaisu, olkoonkin että otetaan riski toimimalla tulostimen valmistajan suositusten vastaisesti.

Lasertulostimessa on myös roskavärisäiliö (noin 30 euroa), 15000 sivua, ja kuvarummut jokaiselle värille (50000 sivua). Tavallinen kotikäyttäjä tuskin niitä joutuu vaihtamaan, ei ainakaan muuta kuin roskasäiliön. Näiden osien hinnoilla ei siten ole suurta merkitystä tulostinta valittaessa.

Toimivan laitteen firmwaren päivittäminen uusimpaan versioon voi estää tarvikevärikasettien toimivuuden, koska kasettien sisältämät sirut eivät enää ole yhteensopivia uusimman laiteversion kanssa. Toimivaa tulostinta ei siten kannata tarpeettomasti päivittää. Tarvikekasettien valmistajat pyrkivät kuitenkin saattamaan käyttämänsä sirut (kuuluu värikasettiin) ajan tasalle, eli toimimaan uudemmalla firmwarella, mutta koskaan ei voi tietää kuinka tuoretta valmistuserää on saatavana myyjän varastossa.

Tuoreimpia siruja voi tarvittaessa kysyä suoraan kasettien valmistajalta, jos se on tiedossa. Siruja myydään myös erikseen internetissä (eBay), omaani löytyisi kaikkein värien sirut settinä noin 20 eurolla. Jos haluaa optimoida tulostushinnan niin kasetteja pystyy täyttämään itsekin irtomusteilla, uudet sirut toki silloinkin tarvitaan. Värikasettien itsetäytössä on omat riskinsä ja suojavarusteiden käyttö on suositeltavaa (mustepöly). Tulostimessani, ja varmaan useimmissa tulostimissa ylipäätään, rahallinen hyöty valmiisiin tarvikekasetteihin nähden on niin vähäinen että itsetäytössä ei ole järkeä.

Alkuperäisten mustekasettien korkeaa hintaa voidaan osaksi perustella tehokkaammalla kierrätysjärjestelmällä. Ainakin Brother, Canon, HP ja Lexmark mustekasetit voidaan postittaa maksutta kierrätettäviksi valmistajan ohjeiden mukaan. Amerikkalaiset voivat jättää tyhjiä kasetteja myös kauppoihin kuten Office Depot- ja Walmart-liikkeisiin. Suomessa ainakin osa toimistotarvikkeiden myyjistä vastaanottaa tyhjiä kasetteja. Sen sijaan en ainakaan itse muista keräyslaatikoita suuremmissa marketeissa nähneeni, vaikka vanha Ylen Kuningaskuluttajan artikkeli antaa näin ymmärtää. Tarvikekasetit tulee jättää hyötyjätekeskuksen käsiteltäviksi (muovijäte), varmasti suuri osa alkuperäisistäkin kaseteista sinne päätyy.

Lasertulostimia edullisempi vaihtoehto ainakin lähtöhinnaltaan on mustesuihkutulostin. Toisin kuin lasertulostimissa jauheena, muste on nestemäisessä olomuodossa kasetin sisällä. Tästä johtuen yleisiä ongelmia mustesuihkutulostimissa ovat värikasettien ja tulostimen mustesuuttimien tukkeutuminen. Jos mustesuihkutulostimeen (itse laitteeseen) tulee vika, se aika helposti löytää tiensä SER-jätteeseen. Uusia muistesuihkutulostimia kun saa selvästi alle 100 euron, joskus jopa 20 eurolla, ja käytettyjen markkinatkin ovat olemassa (huuto.net, tori.fi). Lasertulostimilla SER-kynnys on hieman korkeampi, hintatasosta johtuen. Mustesuihkuistakin toki löytyy kalliimpihintaisia laadukkaampia malleja.

Mustesuihkutulostimen alkuperäisiä värikasetteja löytyy tietotekniikkaa myyvistä liikkeistä jo 20 eurollakin, mutta tulostusmäärät ovat tyypillisesti muutaman sadan sivun luokkaa, laserkaseteilla puhutaan yleensä muutamasta tuhannesta sivusta. Markkinoilta toki löytyy myös xxl-kokoisia kasetteja mustesuihkuihin, kuten Epson T7891 XXL, kapasiteetti 4000 sivua. Tarvikekasetteja saanee edullisemmin, mutta hintaero alkuperäisiin on paljon pienempi kuin laservärikaseteilla. Kierrätys toimii samaan tapaan kuin laserkaseteillakin, eli tarvikekasetit muovijätteeksi.

Mustesuihku on hyvä valinta jos tulostustarve on vähäinen ja suurehko osa tulostamisesta valokuvia. Lasertulostimet ovat nykyään sen verran edullisia että muunlaisessa käytössä ne tarjoavat parempaa suorituskykyä ja ovat taloudellisempia. Mielestäni värilaser taipuu valokuvienkin tulostamiseen ja jos parasta laatua haluaa niin aina voi hyödyntää iFolorin kaltaisia kuvapalveluita.

Vuosikymmenen takainen tv-dokumentti hehkulamppuhuijaus käsitteli valaistuksen ohella myös tulostimia ja niiden sisäisiä laskureita, joiden täytyttyä tulostin lakkaa toimimasta. Ohjelmassa todettiin että laskureita voidaan mahdollisesti resetoida sopivan tietokoneohjelman avulla. Epsonin joillekin tulostinmalleille venäläisperäinen SSC Service Utility apuohjelma mahdollistaa tämän ja enemmänkin.

Paperien hinnoista voisi todeta että tavallista A4-arkkia (80g) jämäkämmät paperit tulevat edullisemmiksi esim. Amazon.de:stä kuin suomalaisista liikkeistä. Tilanne on samankaltainen kuin Suomessa valmistetuilla alkoholijuomilla, jotka voi hankkia edullisemmin Tallinnasta. Itselläni on käytössä tavallisen kopiopaperin ohella myös riisit Xerox Colotech+ A4/160g paperia ja Xerox Colotech+ A4/120g paperia. Amazon.de myy näitä hintaan 10,70e ja 14,00e. Vertailuna Verkkokauppa.com hinnat ovat 21,99e ja 24,99e, maltillisemmat Triosoft hinnat 13,90e ja 15,90e. Amazonilla ja Triosoftilla Colotech+-paperia löytyy yleensä varastosta. Verkkokauppa.comilla lienee kyseessä tilaustuote, selittäen korkean hinnan ja heikon varastosaldon. Kilpailevaa Canon Top Colour Zero A4/160g paperia Verkkokauppa.com myy varastostaan hintaan 13.99e. Tulostuspaperien hintoja kannattaa siis selvitellä etukäteen ennen ostoa. Lasertulostimen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä suurin osa mustesuihkutulostimille optimoiduista papereista ja valokuvapapereista ei sovellu lasertulostukseen. Paperin päällä oleva muovipinnoite voi sulaa printterin sisään ja tuhota sen.

Itselleni eräs tärkeä tulostimen valintaperuste oli sopivuus sekä Windows- että Linux käyttöjärjestelmiin. Varmistin Linux-yhteensopivuuden etsimällä ajuria Arch Linuxin käyttäjien ohjelmakirjastosta (Arch User Repository). Tulostimen esitteen mukaan Linux on tuettujen käyttöjärjestelmien joukossa, mutta on hyvä varmistaa asia. Linuxissa tulostimet toimivat Cups tulostusjärjestelmän alla.

Brando

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.