Ancient Aliens – Muinaiset Avaruusoliot

Johdanto

Televisiossa on vuosien ajan esitetty Muinaiset Avaruusoliot tv-sarjaa, jossa asiantuntijat selvittävät maapallon menneitä ja uudempiakin tapahtumia muukalaisteoriaan nojautuen. Sarjan ensiesitys USA:ssa oli huhtikuun 20. päivänä vuonna 2010. Sarjaa on tehty 15 tuotantokautta, ja 16 tuotantokausi on meneillään.

UFO-kirjoja. Erich von Däniken, Charles Berlitz, Tapani Kuningas

Sarjan pitkäaikainen tuottaja oli Kevin Burns (s. 18.6.1955, k. 27.9.2020). Hänellä oli työn alla dokumentti-spesiaali elokuvaan Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta (2008) liittyen. Elokuvan juonessa on mukana avaruusoliot, joiden pääkallot ovat pitkänomaiset. Kevin oli lukenut monia Erich Von Dänikenin kirjoja, ja hänelle kumpusi idea tuoda nämä aiheet takaisin pinnalle. Keskeinen ajatus oli löytää joku nuorehko henkilö vetämään uutta ohjelmasarjaa, ja Indiana Jones projektiin haastateltu Giorgio Tsoukalos juolahti mieleen. Giorgio ja Kevin vaihtoivat kuulumisia, keskustelun lomassa tuli puheeksi Erich Von Däniken. Kevin kysäisi Giorgiolta onko Erich vielä hengissä ? Giorgio vastasi, tottakai, ja puhelukin järjestyy. Sarjan juontaja Robert Clotworthy oli Kevin Burnsille ennestään tuttu aiemmista dokumenteista. Loppu onkin historiaa.

Sarjan keskeiset esiintyjät

Sarjaa seuranneille näkyvin, alusta saakka mukana ollut henkilö on kreikkalais-itävaltalaisen taustan omaava amerikkalainen kirjailija, ufologisti, televisio-esiintyjä ja tuottaja Giorgio A. Tsoukalos (s. 14.3.1978). Pilottijaksossa ja useissa etenkin alkupään jaksoissa on keskeisessä osassa myös itävaltalainen ufokirjailija Erich Von Däniken (s. 14.4.1935), jonka ajatuksille sarja osaltaan perustuu. Sarjassa on paljon käsitelty hänen kirjoissaan mainittuja mysteereitä ja teorioita.

Giorgion ohella kirjailija David Childress (s. 1.6.1957) on sarjan pitkäaikaisimpia esiintyjiä. Merkittävässä roolissa sarjan jaksoissa ovat belgialainen kirjailija Philip Coppens (s. 25.1.1971, k. 30.12.2012), amerikkalainen toimittaja Linda Moulton Howe (s. 20.1.1942) ja kirjailija-filmintekijä David Wilcock (s. 8.3.1973) sekä entinen Britannian puolustusministeriön virkamies Nick Pope (s. 19.9.1965). Heidän lisäkseen jaksoissa on nähty suuri joukko eri alojen asiantuntijoita ja tunnettuja dokumentaaristen ohjelmien esiintyjiä, kuten teoreettinen fyysikko, tohtori Michio Kaku (s. 24.1.1947) ja kirjailija, tv-esiintyjä Mike Bara (s. 26.1.1960).

Ehkä se kaikkein tärkein osa, syy siihen että Ancient Aliens on todella suosittu maailman joka kolkassa, on sarjan pitkäaikainen juontaja Robert Clotworthy (s. 24.10.1955). Tosin kaikissa maissa ei hänen äänestään pääse nauttimaan, natiivikielelle dubattujen tv-lähetysten vuoksi. Lisäksi Britannian jaksoissa käytettiin brittiaksentin omaavia juontajia tuotantokausilla 1 ja 3. Juontajan merkitys ohjelmalle tulee hyvin esiin kun vertailee Clotworthyn kerrontaa brittien kolmoskauden omaan juontajaan.

Vuoden 2019 Alien Con UFO-tapahtuman haastattelussa Robert Clotworthy kertoo miten hän päätyi sarjaan Kevin Burnsin kutsusta. Keskustellessaan ensi kertaa Kevinin kanssa, Robert kysyi häneltä kolme kysymystä, Is it possible ? Could it be ? What if, it were true ? Kevin vastasi tähän lyhyesti haluavansa vain tietää onko Robert in vai out ? Robert tyytyi vastaamaan: Kevin, Ancient Astronaut Theorists say yes. Näistähän sittemmin muodostui sarjan jaksojen alussa esitettävä iskulausekin. Myös uudempien jaksojen alussa oleva iskulause, päättyen We are not alone, we have never been alone, lienee hänen keksintöään.

Ancient Aliens DVD-julkaisuja

Television lisäksi sarjaa on julkaistu suoratoistopalveluissa (Amazon) ja DVD-levyillä. Aiemmin mainittu brittijuontajan käyttö koskee myös englanninkielisiä euroopan alueen R2/PAL julkaisuja. DVD-julkaisujen järjestysnumerot eivät täsmää ohjelman tv-tuotantokausien lukumäärän kanssa. Yleensä DVD-julkaisu sisältää kahden tuotantokauden jaksoja.

Esimerkkejä sarjan aiheista

Sarjan jaksojen aiheet vaihtelevat suuresti, voidaan käsitella yksittäisiä historian henkilöitä kuten Leonardo de Vinci, Atlantista tai etelämannerta, nykyajan robotiikkaa jne. Uutta tietoa ja uusia teorioita tulee kaiken aikaa, ja monia aiheita onkin päivitetty uudemmilla tuotantokausilla, jopa niinkin että on lähestulkoon tehty uusi jakso aiemmin käsitellystä aiheesta.

Sarjan oheiskirjassa, Ancient Aliens – The Official Companion Book, osa tunnetuimmista asiantuntijoista esittää oman suosikkinsa ohjelman aiheista muutaman sivun mittaisena tiivistelmänä. Osa alla mainituista aiheista on tästä kirjasta (asiantuntijan nimi sulkeissa).

Alussa on mainittu myös jakso(t) missä aihetta käsitellään.

Puma Punku (Giorgio A. Tsoukalos)

  • Kausi 4, jakso 6. The Mystery of Puma Punku.

Vuonna 1549 etsiessään Inkojen pääkaupunkia, Pedro Cieza de Leon ja espanjalaiset konkistadorinsa löysivät massiivisen temppelikompleksin rauniot. Temppelikompleksi tunnetaan nykyisin nimellä Tiahuanaco (myös Tiwanaku). Perinteisen arkeologian mukaan nämä rauniot muodostivat aikanaan Tiahuanacon sivilisaation keskuksen. On olemassa vain hyvin vähän tietoa alueen noin 40000 asukkaasta ja heidän jättämistään rakennelmista.

Zonnepoort tiwanaku
Tiahuanacon auringonportti

Erityisen mielenkiinnon kohteena on Tiahuanacon suuren sisäpihan muurit, jotka sisältävät useita kasvoja esittäviä kivielementtejä, jotka kieltämättä tuovat mieleen muinaiset avaruudesta tulleet vierailijat.

Tiwanaku - Versunkener Hof
Tiahuanacon muuri, jossa kivestä veistettyjä päitä

Puolen mailin päässä Tiahuanacon raunioista sijaitsevat toiset mahdolliset temppelikompleksin rauniot, joista käytetään nimeä Puma Punku (gateway of Puma, puuman yhdyskäytävä). Nimi on peräisin paikalliselta Aymara-heimolta. He löysivät paikalta artefakteja, joissa on piirrettynä sotureita pitäen päässään puuman kalloista tehtyjä naamioita. Puma Punku sijaitsee Bolivian andien ylängöllä, lähellä Titicaca-järveä, joka on korkeimmalla sijaitseva purjehdukseen soveltuva järvi maailmassa.

Temppeli?, muinainen kokouspaikka? Monia teorioita alueesta on esitetty, mutta käytännössä kukaan ei tiedä mitä rauniot aikoinaan olivat, kuka ne rakensi, ja kuinka vanhoja ne ovat. Giorgio Tsoukalos toteaa Puma Punkun alkuperän olevan jopa suurempi mysteeri kuin Gizan pyramidit egyptissä.

Puma Punku14
Puma Punkun raunioalue
Pumapunku 02
Puma Punkun H-profiili-elementtejä

UFO-tapaus Roswell (Linda Moulton-Howe)

  • Kausi 1, jakso 5. The Return.
  • Kausi 4, jakso 3. The Greys
  • Kausi 11, jakso 13. Beyond Roswell.
  • Kausi 15, jakso 2. The Relics of Roswell.

Heinäkuun alussa vuonna 1947 tapahtunut Roswellin ufo-tapaus on lukemattomien kirjojen ja tv-dokumenttien kestoaihe. Kyseessähän ei ole vain taivaalla vilkkuvat valot, vaan huhujen ja ensimmäisten uutisten mukaan maahan putosi lentävä lautanen miehistöineen. Ensimmäisten uutisten mukaan aluksen sisältä löytyivät avaruusolioiden ruumiit, mutta on kerrottu myös maahansyöksystä eloonjääneistäkin.

Pontta sille, että maahansyöksy olisi oikeasti tapahtunut antaa erityisesti se että 8. heinäkuuta 1947 paikallinen sanomalehti Roswell Daily Record uutisoi farmin lähelle pudonneesta avaruusaluksesta 75 mailia Roswellista pohjoiseen. Seuraavana päivänä sanomalehti kertoi taivaalta pudonneen vain säähavaintopallon.

RoswellDailyRecordJuly8,1947
Roswell Daily Record 8. heinäkuuta 1947

Mikä Roswellin tarinassa on totta, selviää jossain määrin todennettujen dokumenttien kautta. Heinäkuun 3. päivänä 1947 tutka havaitsi kolme lentävää kohdetta. Heinäkuun 4. paikallinen farmari Mac Brazel löysi outoja hopean värisiä, metallisilta vaikuttavia jätteitä, jotka kuitenkin taipuivat kuin vaatteiden kangas. Hän meni paikallisen sheriffin puheille asiasta, ja mainitsi jotain selittämätöntä murskautuneen tiluksiensa lähelle. Päivän tai parin päästä, 5. tai 6. heinäkuuta, Roswellin ilmavoimien ryhmä, jota komensi Jesse Marcel Sr., saapui paikalle Brazelin farmille, poimien huolellisesti talteen kaikki metalliset jätteet. Pian tämän jälkeen annettiin tiedote että kyseessä ei ollut UFO:n jäännökset vaan pikemminkin jonkinlaisen pallomaisen (esim. säähavaintopallo) esineen jäännökset.

On esitetty teoria että tutkan havaitsemista kolmesta kohteesta kaksi olisi ollut tunnistamattomia ja yksi salaisen Mogul-projektin ilmapallo. Kyseessä on yhdysvaltojen ilmavoimien vuosina 1947 ja 1948 toteuttama salainen hanke, jossa käytettiin korkealla lentäviä ilmapalloja. Pallojen tehtävänä oli kuunnella ääniaaltoja Neuvostoliiton ydinasekokeista. Tunnistamaton ufo olisi törmännyt Mogul-palloon, ja mahdollisesti myös pallon osia olisi pudonnut maahan. Virallinen (korjattu) selitys, olisi siis tavallaan ollut osatotuus tapahtuneesta.

Liikkeellä on myös huhu jonka mukaan Roswellin tai jonkin muun noina vuosina pudonneen lentävän lautasen muukalainen ei olisikaan ollut ns. lihaa ja verta, vaan epäorgaanista materiaalia. Siis jotain mikä muistuttaa monien scifi-elokuvien androideja, tai jotain Star Trekin ferengien tapaista.

Dogu-patsaat

  • Kausi 12, osa 14. A Spaceship Made of Stone.

Jomonit ovat eräs Japanin vanhimmista dokumentoiduista kulttuureista, ja he ovat tunnettuja erityisesti Dogu-patsaistaan, joita Japanin saarilta on löytynyt kaikkiaan noin 15000 kappaletta.

Dogu-patsaiden ulkoasu on hyvin eriskummallinen, varsin isopäisillä patsailla on jättimäiset silmät. Ne tuovat helposti mieleen avaruuskypärän suojalaseineen. Patsaiden vartalo-osassa on suuri määrä reikiä tai niittejä, viitaten osaltaan jossain määrin avaruuspukuun.

Stone statue, late Jomon period
Dogu-patsas myöhäiseltä Jomon-aikakaudelta (1000-400 ekr.)

Muukalaiset ja kolmas valtakunta

  • Kausi 2, osa 5. Aliens and the Third Reich

Natsi-Saksan kukistuttua vuonna 1945 paljon etenkin rakettiteknologian parissa työskennelleitä tiedemiehiä siirtyi yhdysvaltoihin, työskentelemään esimerkiksi NASA:n tai puolustusvoimien hankkeissa. Tunnetuin tietysti lienee Wernher von Braun, joka oli toisen maailmansodan lopulla käytetyn V2-ohjuksen pääsuunnittelija, ja sittemmin yhdysvaltain avaruusohjelman päähahmoja. Yleisesti ajatellaan että kuuhunkaan ei oltaisi päästy ilman natseja.

Toisen maailmansodan aikana monet liittoutuneiden lentäjät olivat sanoneet havainneensa outoja lentäviä valoja ja/tai ilma-aluksia. Olisiko mahdollinen selitys, että nämä ufot olisivat olleet Saksan uusi salainen ase ?

Tiedetään varmuudella että Walter (s. 13.11.1913, k. 9.12.1998) ja Reimar Horten (s. 12.3.1915, k. 14.3.1994), eli Hortenin veljekset, kehittivät jo 1920-luvulta alkaen lentävää siipeä. Heidän suunnittelemasta suihkumoottoria käyttävästä kokeellisesta Horten Ho 229 lentokoneesta valmistui vuosien 1944–1945 aikana kaksi prototyyppiä ja kolmaskin oli tekeillä. Tämä edistyksellinen lentokone heijasti vain vähän tutka-aaltoja takaisin, ollen näin vaikeasti tutkalla havaittava. Voidaankin puhua ensimmäisestä häivelentokoneesta (stealth fighter). Yhdysvaltojen armeijalla on sittemmin ollut käytössään useita häivelentokoneita, esimerkiksi vuonna 1981 ensilentonsa saanut Lockheed F-117 Nighthawk (poistettu käytöstä 2008) ja Lockheed Martin F-22 Raptor.

Haunebu II lennossa ?

Huhujen mukaan natseilla olisi ollut ufojen protyyppejäkin käytössään, kuten sikarinmallinen Andromeda Gerät ja Vril– sekä Haunebu-sarjan lentäviä lautasia. Kerrotaan myös suuresta kellomaisesta laitteesta, Die Glocke. Tätä ufotekniikkaa olisi sittemmin kulkeutunut sekä Venäjälle että yhdysvaltoihin. Yhdysvalloissa on armeijan salainen tutkimusalue Area 51, jossa huhujen mukaan kehitetään myös ufoja. Venäjälläkin olisi mahdollisesti samankaltainen salainen kehitysalue, Kapustin Yar.

Viktor Schauberger (s. 30.6.1885, k. 25.9.1958) oli saksalainen tiedemies ja keksijä. Hänen väitetään toisen maailmansodan aikana, mahdollisesti vuonna 1942, keksineen eräänlaisen vortex-moottorin, joka tunnetaan nimellä repulsine. Keksintöä olisi mahdollisesti hyödynnetty ufojen protyypeissä. Saksalainen kirjailija ja keksijä J. Andreas Epp (1914-1997) kertoo että vuonna 1953 lehtihaastattelussa pääinsinööri Georg Klein kertoo olleensa todistamassa ensimmäistä miehitettyä lentävän lautasen koelentoa Prahassa 14. helmikuuta 1945. Laite olisi noussut 12400 metrin korkeuteen kolmessa minuutissa, saavuttaen huippunopeuden 2200 kilometriä tunnissa. Lisäksi vuoden 1944 loppupuolella Prahassa olisi ollut kolme erityyppistä lentävää lautasta, nämä olisi tuhottu vähän ennen puna-armeijan saapumista.

Natsiufojen kuvamateriaalia jo edellä linkitetyn Newington War Museumin lisäksi löytyy myös täältä.

Elementti 115

  • Kausi 14, jakso 3. Element 115.

Elementti 115, ununpentium, 28. marraskuuta 2016 alkaen Moskovium, on synteettinen alkuaine jonka huhutaan toimivan lentävien lautasten voimanlähteenä. Asian toi ensimmäisenä esille Area 51 yhteyksistään tunnettu amerikkalainen fyysikko Bob Lazar jo vuonna 1989.

Electron shell 115 Moscovium
Electron shell diagram for Moscovium

Moskovium on erittäin radioaktiivinen alkuaine. Sen stabiilein tunnettu isotooppi, Moskovium-290, on puoliintumisajaltaan vain 650 ms. Aineesta tunnetaan myös isotoopit 287 (37 ms), 288 (164 ms) ja 289 (330 ms).

Amerikkalainen toimittaja George Knapp haastatteli Bob Lazaria ufoista vuonna 2014, aiheena erityisesti niiden Lazarin mainitsema voimanlähde, elementti 115 (ununpentium, Moskovium). Lazarin mukaan elementin 115 lisätestaus tuo aikanaan esiin isotoopin, jonka ominaisuudet sopivat hänen antamiinsa kuvauksiin. Todettakoon että haastattelun aikoihin ei ollut vielä löydetty isotooppia 290. Lazarin ’stabiilia isotooppia’ ei ole vielä toistaiseksi pystytty todentamaan.

Knappin haastattelussa Lazar toteaa tiedemiesten todentaneen myös elementtien 113, 117, and 118 olemassaolon. Nämä kaikki ovat erittäin painavia radioaktiivisia alkuaineita, joita voidaan muodostaa ainoastaan laboratoriossa. Nykyisin elementti 113 tunnetaan nimellä Nihonium, elementti 117 nimellä Tennessiini ja elementti 118 nimellä Oganesson.

Bob Lazarin mukaan ufot, joihin hän Area 51:llä pääsi tutustumaan, eivät olleet ihmisen rakentamia. Ohjaamotila oli todella pieni, ainoastaan pieni lapsi mahtui sisälle. Hänen mukaansa laitteita rakensivat ja lensivät maapallon ulkopuoliset oliot. Ufot oli rakennettu vain yhdestä kappaleesta maapallolle tuntematonta materiaalia, ja hitsaussaumoja ei ollut.

25. kesäkuuta 2013 CIA julkaisi historiatietoja U-2 ja OXCART– projekteista, tullen samalla tunnustaneeksi Area 51 olemassaolon. Luonnollisesti Bob Lazarin paljastukset saivat samalla lisäpontta ja tilaa eri medioissa.

Dropa-kivet

  • Kausi 12, osa 15. The Alien Disks
  • Kausi 16, osa 7. Impossible Artifacts

Dropa-kivet ovat olleet mysteereistä kiinnostuneiden mielenkiinnon kohteena siitä asti kun niistä kertova tarina julkistettiin vuoden 1960 paikkeilla. Tarinan mukaan kiinalainen arkeologi Chi Pu Tei työskenteli vuonna 1938 Bayan-Kara-Ula alueen luolien parissa, lähellä Tiibetin rajaa. Hän löysi alueelta riveihin järjestettyjä hautoja. Haudoista paljastui pienikokoisia reilun metrin pituisia luurankoja, joiden päät olivat epätavallisen suuret. Hautojen läheisyydessä sijaitsi luolasto, josta Chi Pu Tei tiimeineen löysi oudon kiven. Kiveen oli kuvailtuna pyöreitä kypäriä. Kiveen oli kaiverrettu myös aurinko, kuu, maa ja tähdet, herneen kokoisin pistein yhdistettyinä.

Syvemmältä luolasta löytyi kokoelma kiekkoa muistuttavia kiviä, joista useimmat olivat puoliksi maahan hautautuneita. Näitä kiekon muotoisia kiviä ( Dropa stones) sanotaan olleen kaikkiaan 716 kappaletta. Niiden iäksi oltaisiin arvioitu noin 12000 vuotta.

Dropa-kiviä (Ernst Wegerer, 1974) ?

Seuraavien kahden vuosikymmenen ajan kivet todennäköisesti olivat varastoituna Pekingin Yliopistossa, ennen kuin ne luovutettiin Tsum Um Nui:lle tutkittaviksi. Tsum Um Nui väitetysti onnistui tulkitsemaan kivissä olleita hieroglyfejä. Neljän vuoden tutkimusten jälkeen hän sanoi kivien kertovan tarinaa avaruusaluksesta, joka teki pakkolaskun luolan lähistölle. Avaruusalusta ohjasivat oliot, joista käytetään nimeä Dropat.

Tsum Um Nui:n väitetään vuonna 1962 julkaisseen tutkimuksensa Dropa-kivistä tiedelehdessä, ja sille olisi lähinnä epäuskoisesti naurettu. Sittemmin hän olisi paennut Japaniin, ja menehtynyt siellä pian saatuaan Dropa-kiviin liittyvän kirjoitustyön valmiiksi.

Kiinalaisissa tietolähteissä Tsum Um Nui:sta ei ole minkäänlaista mainintaa Dropa-kiviä lukuunottamatta. Samoin Chi Pu Tei:n tutkimusmatkasta vuodelta 1938 ei löydy tietoa.

Dropa-kiviin liittyen on kerrottu myös toista tarinaa, jonka mukaan tutkija Karyl Robin-Evans olisi vuonna 1947 tavannut Dropat ja asunutkin heidän kanssaan. Vuonna 1988 David A. Gamon kertoi Fortean Times lehdelle tämän kirjassa Sungods in Exile mainitun tarinan (ja itse kirjan) olleen fiktiota ilman mitään todellisuuspohjaa.

Venäläisten tiedemiesten tiedetään olleen Dropa-kivistä kiinnostuneita ja kyselleen niiden perään. On mahdollista että joitain kiviä oltaisiin kuljetettu Moskovaan. Heidän tutkimustensa mukaan kivet sisälsivät suuria määriä kobolttia ja muita metallisia aineita. Tohtori Vyatcheslav Saizev kertoo osalle kivistä tehdyn kokeen, jossa niitä soitettiin ikäänkuin vinyylilevyä levysoittimessa. Kivet olisivat värähdelleet epätavallisesti tai pitäneet huminaa, kuin sähkövaraus olisi kulkenut läpi.

Dropa-kivistä ainoat aidot? valokuvat on kuvannut itävaltalainen insinööri Ernst Wegerer (Wegener), joka tiettävästi vuonna 1974 vieraili Banpo:n museossa, Xi’anin kaupungissa Shaanxi provinssissa Kiinassa. Hän kertoo kysyneensä museon johtajalta kivien alkuperästä, ja jääneen vaille vastausta, mutta saaneen luvan ottaa valokuvia. Hänen mukaansa kivistä ei erotu hieroglyfejä kameran salamasta johtuen. Lisäksi hieroglyfit olivat heikkolaatuisia, syynä kivien rapautuminen pitkän ajan kuluessa. Vuonna 1994 Hartwig Hausdorf ja Peter Krassa (Dänikenin ystävä) olisivat halunneet nähdä kivet, mutta ne olivat museosta hävinneet. Samoin 1974 luvan valokuvaukseen antanutta museon intendenttiä ei enää löytynyt.

Tarinaan Dropa-kivistä täytyy suhtautua varauksella, mutta hyvin kiinnostava ja aivoja koukuttava se on. On epäilyjä (ja/tai näyttöä), että Dropa-kivien tarina olisi taitava huijaus ufo-kirjallisuuden suosion kohottamiseksi.

Muukalaiset ja pahuuden tyyssijat

  • Kausi 3, osa 10. Aliens and Evil Places

Aokigiharan itsemurhametsä

Aokigahara on metsäalue Japanissa Fuji-vuoren lounaan puoleisella reunalla. Maapohjan muodostaa 30 neliökilometriä viimeisimmästä Fuji-vuoren purkauksesta vuodelta 864 kovettunutta laavaa. Länsipuolella sijaitsee talvisin jäätyneen veden koristelemia luolia, ja Aokigaharan länsipuoli onkin turistien ja koululaisten retkien suosikkeja. Osa Aokigaharan metsästä on tiheäkasvuista ja huokoinen laava vaimentaa ääniä, aikaansaaden vierailijoille eristyneisyyden tunteen.

Aokigahara Suicide Forest Japan
Aokigaharan itsemurhametsä

Japanin mytologiassa Aokigaharan metsällä on historiallinen maine kuolleiden kummitusten, Yūrei, kotina. Viime vuosina se on niittänyt mainetta yhtenä maailman suosituimmista itsemurha-alueista. Polkujen varrella onkin kylttejä, joissa itsemurhaa harkitsevien kehotetaan ajattelevan perhettään ja ottamaan yhteyttä tukipalveluihin.

Dyatlovin solan onnettomuus

Yhdeksän henkilön retkikunnan kuoleman aiheuttanut, Otorten-vuoren itäpuolella Venäjällä 2. helmikuuta 1959 tapahtunut Dyatlovin solan onnettomuus, on eräs tunnetuimpia mysteereitä. Onnettomuus on nimetty vaellusryhmän johtajan, Igor Dyatlovin mukaan.

Otorten tarkoittaa suomalais-ugrilaisella mansin kielellä älä mene sinne. Tämä ei liene olleen kymmenen henkilön retkikunnan mielessä heidän aloittaessaan taipaleensa kohti Otorten-vuorta 27. tammikuuta 1959. Seuraavana päivänä ehkä terveydeltään heikoin (synnynnäinen sydänvika, reumatismi) retkikunnan jäsen, Yuri Yudin, keskeytti vaelluksensa polvi- ja nivelkipujen vuoksi. Loput retkikunnasta jatkoivat eteenpäin.

Onnettomuuspaikalta löytyneet päiväkirjat ja kamerat mahdollistivat ryhmän käyttämän reitin jäljittämisen. Tammikuun 31. päivä ryhmä saapui ylänköalueen reunalle valmistautuen nousuun. Helmikuun 1. päivä vaellus kohti solaa alkoi. Suunnitelmana lienee ollut mennä solan läpi ja leiriytyä vastakkaiselle puolelle yön ajaksi. Huonon sään johdosta (lumimyrsky) he kuitenkin eksyivät reitiltään hieman lännemmäksi, kohti Kholat Syakhl:n, kuolleen vuoren, huippua. Huomattuaan tämän ryhmä päätti leiriytyä avoimelle vuoren rinteelle, sen sijaan että olisivat menneet 1.5 kilometriä alamäkeen metsän suojiin. Ainoana retkikunnasta selviytynyt Yudin arveli syynä olleen, ettei Dyatlov halunnut menettää jo kuljettua matkaa.

Kun vaellusryhmästä ei noin kolmeen viikkoon kuulunut mitään, heitä alettiin etsimään. Helmikuun 26. etsintäpartio löysi vaellusryhmän hylätyn ja pahoin vaurioituneen teltan Kholat Syakhl:n rinteeltä. Teltan löytänyt opiskelija Mikhail Sharavin sanoi sen olleen kahtia revityn ja lumen peittämän. Teltta oli tyhjä, mutta tarvikkeet ja kengät olivat siellä.

Dyatlov Pass incident 02
Dyatlovin ryhmän revennyt teltta

Tutkijat päätyivät teltan olleen revityn sisäpuolelta käsin. Yhdeksän jalkaparin jäljet olivat havaittavissa, osa jäljistä viittasi paljaisiin jalkoihin, osa siihen että sukat olivat jalassa, mahdollisesti toinen kenkäkin.

Onnettomuuden oudoin piirre teltan ohella liittyy vaellusryhmän jäsenten ruumiisiin, jotka löytyivät teltasta jonkin matkaa koilliseen. Kauimmaiset kaksi ruumista löytyivät jälkiä seuraamalla noin 1.5 km etäisyydeltä metsän reunasta, pienen nuotion jäännösten lähettyviltä. Muut ruumiit metsän reunan ja teltan väliltä vaihtelevin välimatkoin. Osassa ruumiita oli selittämättömiä vammoja, ja erään uhrin vaatteista löytyi merkkejä radioaktiivisuudesta.

Фото членов тургруппы Игоря Дятлова
Dyatlovin uhrien hauta Yekaterinburgissa

Dyatlovin solan uhrien vammoja on sittemmin selitetty pääosin hypotermian aiheuttamiksi, ja osaksi tämä varmaan pitääkin paikkansa. Vedenpitävää selitystä tuskin koskaan tullaan itse onnettomuudelle ja uhrien oudoille vammoille löytämään, ellei sitten armeijan dokumenteista löydy joskus tulevaisuudessa merkintää jostakin salaisesta operaatiosta alueella tuona ajankohtana. Joidenkin huhujen mukaan onnettomuuden aikoihin alueella nähdyt oudot valoilmiöt tukevat tätä ja/tai maapallon ulkopuolisen tahon osallisuutta tapahtumiin.

Written by Brando

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.