Vierailumme Lempäälä-talossa

Sienet kasvavat sateella(?)

Kävimme ryhmän kanssa 5.10 Lempäälä-talossa ja jo menomatkalla laitoin Sports Trackerini mittaamaan käveltyä matkaa.

Saavuimme pienessä vesisateessa Lempäälä-talon aulaan, missä virkailija kertoi meille erilaisista palveluista, joita sieltä saa.

Seuraavaksi (äärimmäisen lyhyellä varoitusajalla) kehittämispäällikkö Jenni Joru kertoi meille kirjastojen yleisistä tehtävistä ja erityisesti lukutaidon merkityksestä sekä tarinallisuudesta.

Tutustuimme kirjaston suorastaan hulppeisiin tiloihin, jotka näyttivät kuitenkin olevan varsin käyttämättöminä. Lainasin kuitenkin kirjastosta mukaani Helge Kraghin Kvanttisukupolvet-teoksen.

Kävimme myös lyhyesti vierailemassa Hyvinvointikioskissa, jossa eivät kuitenkaan mittauslaitteet olleet valmiina mutta nurkassa oli jopa hauska Hyvinvointia luonnosta -lasikaappi.

Kävin myös talossa olevassa lounasravintola Flemm’sissä syömässä porsaankyljystä dijonsinappikastikkeessa kuorimattomien lohkoperunoiden kanssa.

Ateria oli varmasti hintansa arvoinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.