Harrastukseni: Luova kirjoittaminen
Harrastukseni: Luova kirjoittaminen
Tässä tarinassa vedän muutaman mutkan suoraksi. Peruskoulussa en pitänyt äidinkielestä, enkä ainekirjoituksesta. En koskaan ollut ”runopoika”. Rakastin matematiikkaa, kirjoittaminen oli aina pakkopullaa. Koulunjälkeen kaikenlainen kirjoittaminen loppui. Työelämässä en tarvinnut kirjoittamista mihinkään. Asiakaspalvelutyö oli vain ihmisten/asiakkaiden kohtaamisia.
Noin neljäkymmentä vuotiaana sairastuin keskivaikeaan masennukseen. Olin onnekas, sillä tajusin mennä lääkäriin. Sain lääkäriltä lääkityksen ja ohjeen löytämään elämääni jonkin kulttuuriharrastuksen.
Aika nopeasti löysin harrastuksen, runojen kirjoittamisen. Lääkkeet ja kirjoittaminen auttoivat. Nyt, kolmetoista vuotta myöhemmin, masennus on poistunut.
Kirjoittaminen jäi elämääni. Aloitin jopa kirjoittajapiirissä käymisen. Lempäälässä sain lämpimän vastaanoton. Siinä kirjoittajapiirissä oli kokeneita kirjoittaja, eikä heitä haitannut yhtään että mukaan tuli täysin kokematon kirjoittaja. Luovan kirjoittamisen aikana opin myös käsittelemään negatiivisia tunteina. Kirjoittaminen tuo iloa elämääni. Eikä minulla ole mitään syytä lopettaa kirjottamista. Joskus olen julkaisut tekstejäni somessa. Siellä olen saanut lämminhenkistä palautetta