Eläkekertymästä

Joskus ihmistä kannustetaan hakeutumaan työelämään kertomalla, että saa parempaa eläkettä sitten eläkeläisenä. Tein laskelmia muutamilla ansiotasoilla onko peruste todella kannustava.

Ensin on selvitettävä nykyinen eläkekertymä mahdollisesti saamaltasi eläkekertymälaskelmalta tai työeläkeyhtiön sivulta kuten varma.fi. Sivulla on linkki oma-asiointiin, johon kirjaudutaan pankkitunnuksilla.

Tulevaa eläkettäsi voi spekuloida sivulla https://www.tyoelake.fi/elakelaskuri/.

Yhriöiden sivuilta selviää nykyinen oletuseläkeikäsi. Laskureilla voi laske myös jos haluaa jäädä eläkkeelle myöhemmin ja saada lisää eläkettä.

Itsellä osoittautui, että eläkekertymä pekästään ei kannusta lisäansioiden hankkimiseen. Paremminkin mahdollisesti kertyvät säästöt.

Kokeilin laskuria muutamilla summilla 300 euron portain. Omalla eläkekertymällä ko. lisäansio kasvatti eläkettä vain 28 euroa kuukaudessa. Eli esim. 600 tulo vaikutti 54 euroa.

Vastaavasti olemalla töissä 70 ikävuoteen asti ja tienaamalla 300 ekstraa kuukausieläke kasvoi 35 euroa.

Lasketut vaikutukset vaihtelevat oman nykyisen kertymän ja jäljellä olevien työvuosien mukaan.

Niinku

One thought on “Eläkekertymästä

  1. ”Omalla eläkekertymällä ko. lisäansio kasvatti eläkettä vain 28 euroa” – ihan kuin jotakin oleellista puuttuisi. Lisäansio verrattuna mihin? Työttömyyskorvauksen lisäksikö? Kuinka pitkään tuota 300€ ”lisäansiota” pitää tienata, että se 28€ on koossa?

Vastaa käyttäjälle Ihmettelevä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.