Kevään merkkejä

Allekirjoittaneelle talvi on hiukan horrostamisen aikaa näin vanhemmalla iällä. Odotan sitä, että päivät pitenisivät ja lämpenesivät. Kevään tullen herään enemmän eloon. Kevät mahdollistaa myös eräiden harrastuksieni elvyttämisen talven pimeyden ja kylmyyden jälkeen. Seuraavassa esittelen minulle henkilökohtaisesti tärkeitä kevään edistysaskelia. Päivän piteneminen Päivän piteneminen tuo muassaan valon. Toki auringon kivutessa yhä korkeammalle taivaankannella väistämättä mukana seuraa […]

Puskiaisten oikaisu: datan puheenvuoro

Suunnitellun Puskiaisten oikaisun aikasäästöstä on esitetty monenlaisia lukuja. Saadakseni varmemman käsityksen siitä, tein mittauksia nykyreitillä ajamalla sen itse läpi. Mittaamieni lukujen perusteella sain melko tarkan arvion aikasäästöstä.