Kuorma-auto Kuorma-auto

Kuorma-autojen kuolleet kulmat voi poistaa teknologialla

Modernissa kuorma-autossa on vaikuttava kokoelma peilejä kiinnitetty ohjaamoon. Silti kuorma-autojen kuljettajille jää kuolleita kulmia, joissa olevia ihmisiä ei kuljettaja voi mitenkään peileistä nähdä. Ilta-Sanomat on julkaissut pysäyttävän artikkelin näistä lukemattomista kuolleista kulmista.

Viimeisen viikon aikana olemme joutuneet mediasta lukemaan kahdestakin järkyttävästä kuorma-auton teilaamaksi joutuneesta jalankulkijasta. Ensin 16.4. Espoossa ja kolme päivää myöhemmin Tampereella. Myös 30.3 Tampereella sattui samanlainen onnettomuus bussille. Kaikki kolme yliajon uhria kuolivat. Kaikissa näissä onnettomuuksia oli yhteistä se, että raskas ajoneuvo oli kääntymässä oikealle vihreiden valojen palaessa sekä autolle että katua ylittäneelle jalankulkijalle.

Voidaan spekuloida, että ehkäisykeinona olisi se, etteivät vihreät valot palaisi samaan aikaan autoille ja kevyelle liikenteelle. Minusta se ei ole realistista liikenteen sujuvuuden takia.  On olemassa myös ajokieltoja rekoille kaupunkien keskustassa. Tampereen 30.3 tapahtunut onnettomuus tapahtui Epilässä yli 5 km päässä keskustasta. Ratkaisu ei taida olla tässäkään.

Kuollut kulma on oikeastaan jo vanhastaan tiedetty asia raskaissa ajoneuvoissa.  Onko EU lorvinut tässä asiassa? Suomi tuskin pystyy yksin tällaisia vaatimuksia autovalmistajille esittämään. Suomi voi kuitenkin nostaa asian esille EU:ssa.

Uusissa henkilöautoissa on jo niin paljon kameratekniikkaa, että ihmetellä pitää, ettei kuolleiden kulmien poistaminen ole jo yleisessä käytössä kuorma-autoissa. EU:n pitää alkaa vaatia mahdollisimman nopeasti kamerajärjestelmiä pakollisiksi raskaille ajoneuvoille. Uusiin autoihin voi rakentaa järjestelmiä, joka jopa pysäyttää auton vaaratilanteessa. Vanhoihin autoihin ei olisi kummoinenkaan kustannus asentaa kamerat, näyttö ja jonkinlainen hahmontunnistusohjelmisto kuljettajan tueksi ainakin vaarallisimmaksi osoittautuneelle oikealle puolelle. Tällainen järjestelmä voisi valoilla ja äänellä varoittaa kuljettajaa vaaratilanteessa.

hurjas

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *