Tanner tömisee

USA:n ainut a cappella-country-yhtye Home Free tömistää pölyt ladonnurkista kappaleessa Hillbilly Bone

Kun Home Free tekee coverin jostakin kappaleesta, siitä tuppaa yleensä tulemaan parempi kuin alkuperäisestä. Näin on käynyt tämänkin kappaleen kanssa. Alkuperäinen Blake Sheltonin versio ei ole ollenkaan huono, mutta Home Free tuo kappaleen luonteen paremmin esille.

Videon tarina saadaan mukavasti liikkeelle siitä, että toisen perustajajäsenen, baritoni Chris Ruppin siirryttyä soolouralle vuonna 2016, yhtyeeseen oli otettu uusi laulaja, basso-baritoni Adam Chance.

Adam tulee muun yhtyeen kesäjuhlille ”kaupunkilaistollon” roolissa, ja siitäkös riemu ratkeaa. Koko video perustuu ”kaupunkilaisen maalaistamiseen”, ja hauskaa riittää! Yhtyeen muut jäsenet ovat basso Tim Foust, päätenori Austin Brown, kakkostenori Rob Lundquist ja beatboksaaja ja vokaaliperkussionisti Adam Rupp.

”Kyllä maalla on mukavaa!”

Lillukka

One thought on “Tanner tömisee

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *