Viggo Wallensköld, HAM 9.9.2022-12.3.2023

Matkustin Espooseen perjantaina, syyskuun 30. päivänä ystäväni merkkipäivän johdosta.
Perjantai-ilta kuluikin varsin rattoisasti, ei siitä sen enempää. Puolen yön aikoihin palailin varaamaani hotelliin yöpymään.

Lauantaiaamuna mietin mitä tekisin ennen paluuta Lempäälään. En ollut etukäteen ostanut paluulippua Lempäälään, joten mitään kiirettä ei ollut. Ensin ajattelin kuluttaa aikaa Espoon Matinkylän Isossa Omenassa, mutta päädyin kuitenkin menemään rullaportaat alas metroon ja 20 minuutissa takaisin Kamppiin. Täytyy myöntää että ’maalaispojalle’ Helsingin ja Espoon ihmisvilinä on jonkinasteinen kauhistus, toki se oli selvästi hiljentynyt siitä mitä perjantaina hotelliin saapuessani vähän ennen klo 17.

Olin aiemmin jo ennen matkaani huomannut internettiä selaillessani Helsingin Taidemuseo HAMin tiloissa kiinnostavan taidenäyttelyn, itseasiassa kolmekin samanaikaista näyttelyä, mutta vain yhden joka sai mielenkiintoni todella heräämään. Esillä on Tamperelaisen taidemaalarin ja kirjailijan Viggo Wallensköldin maalauksia.

Viggo Wallensköld syntyi Porvoossa 1969. Hän opiskeli taidehistoriaa Helsingin Yliopistossa 1988-90 ja kuvataidetta Kuvataideakatemiassa 1990-95, valmistuen kuvataiteen maisteriksi. Wallensköldin pääasialliset työskentelytekniikat ovat öljymaalaus, akryylimaalaus ja piirustus. Hän kuvaa teoksissaan ihmisen identiteettiä ja seksuaalisuutta. Myös rakennetut maisemat, kuten teollisuusalueet, kuuluvat hänen aihepiireihinsä. Lähde: Kuvataiteilijamatrikkeli

HAM Helsingin Taidemuseon Viggo Wallensköld näyttely 9.9.2022-12.3.2023 sisältää varsin kattavan yhteenvedon taiteilijan tuotannosta. Itseäni viehättivät etenkin hänen ihmishahmoja sisältävät maalaukset. Maalausten hahmot ovat suurimmaksi osaksi naisia, osassa maalauksia on vain pää yhdistettynä esineeseen. Artikkelikuvaksi olen valinnut maalauksen Talvi (2008), jossa talvi on ikäänkuin sivuasiana, katsojan huomion keskittyessä maalauksen naishahmoon. Mukana on teoksia joissa sukupuoliroolit menevät sekaisin, kuten Prinsessa (2004) ja taidenäyttelyn esittelysivulta löytyvä Päiväuni (2002). Seksuaalisuutta kuvaavat teokset, edellämainittujen lisäksi esimerkiksi Kreivitär (2016) ja oma suosikkini Huone (2007), olivat ainakin itselleni näyttelyn parasta antia. Lähes kaikki maalaukset osoittautuivat omalla tavallaan mieltä kiihottaviksi.

Viggo Wallensköld: Uni , 2002, öljy kankaalle

Taidenäyttely on maksullinen, työttömille 10 euroa, tosin HAM tarjoaa myös ilmaisia päiviä. Todettakoon että melko paljon taiteen ystäviä oli paikalla oman käyntini ajankohtana maksullisuudesta huolimatta, ja nimenomaan Viggo Wallensköldin tauluja tarkastelemassa. Samoissa tiloissa oleva Tove Jansson valokuvanäyttely veti sekin muutamia ihmisiä puoleensa, mutta vaikka muumeja välillä katselenkin (kuten hotellissa aamulla), Toven valokuvat eivät itseäni kiinnostaneet. Muumit eivät olleet tuon näyttelyn aiheena.

Viggo Wallensköld: Meidän opettaja, 2002, öljy kankaalle

Valokuvaaminen näyttelytilassa ilman salamaa on sallittu, ja otinkin muutamia valokuvia puhelimeni kameralla. Taidemuseon yhteydessä (tai verkossa) toimiva HAM Shop myy näyttelyyn liittyvää kirjaa 18 euron hintaan. Kirjassa sisältää kuvia näyttelyn maalauksista ja taustatietoa taiteilijasta ja teoksista. Kirjan etukannessa on maalaus Talvi (2008), takakannessa Ylioppilas (2001).

Suosittelen näyttelyä jos on matkaa Helsinkiin ja on sopivasti aikaa käytettävissä vaikka bussia tai junaa odotellessa. Viggo Wallensköldin maalaukset ovat esillä 12.3.2023 saakka.

Written by Brando

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *