Apua rahapeli- ja päihdeongelmiin

Sinisessä Talossa, osoitteessa Tampereentie 1, Lempäälä, työskentelee keskiviikkoisin päihde- ja rahapeliriippuvuuden kokemusasiantuntija Harri Nyman.

Harrille voi varata ajan tapaamiseen Sinisellä talolla. Ajan saa yleensä seuraavalle viikolle, mahdollisuuksien mukaan jopa nopeammin. Myös omaiset ja muut läheiset voivat ottaa yhteyttä.

Harri on itse raitistunut vuonna 2003. Vuodesta 2006 alkaen hän on työskennellyt päihdetyön yksiköissä laajasti Suomen alueella. Hän on käynyt luennoimassa eri järjestöille, kunnan työntekijöille, yrityksille ja viranomaisille. Lisäksi hän on puhunut monissa avoimissa infotilaisuuksissa.

Pyrkimyksenä on keskustelujen avulla tuoda ongelmiin uusia näkökulmia, auttaa näkemään asioita eri perspektiivistä. Keskustelut ovat hyvä lähtöaskel rahapeli- tai päihderiippuvuuden vähentämiseksi tai niistä eroon pääsemiseksi.

Koronapandemia on pahentanut joidenkin ihmisten päihderiippuvuutta muun muassa etätyön seurauksena. Tämä on näkynyt lisääntyneinä asiakasmäärinä.

Harrille voi soittaa keskiviikkoisin klo 9-17, puh. 041-7303708. Tekstiviestiä voi lähettää myös muuna aikana. Lempäälän kunnan verkkosivuilta löytyvät kaikki päihdetyön yhteystiedot.

Brando

One thought on “Apua rahapeli- ja päihdeongelmiin

  1. Rahapelikoneet pitäisi kokonaan poistaa markettien seiniltä, koukuttavat ihmisiä jo nuorista lähtien ja suurin osa pelaajista on peliriippuvaisia pienituloisia. Veikkaus jakaa itse voittovaroistaan rahaa mm. liikuntaan ja erilaisille veikkauksen päättäjiä lähellä oleville yhdistyksille. Myös tämä pitäisi muuttaa niin, että voittotulot siirretään valtion budjettiin ja jako tapahtuu sitä kautta.

Vastaa käyttäjälle muutos Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *