Sääksjärvi – lapsuuteni järvi
Kesäisiä muistojani
Ensimmäiset muistot järvestä ovat pelottavia. Järvessä asuu NÄKKI, joka vie kaikki pienet lapset, jotka menee omin päin rantaan.
Näin äite meille lapsille kertoi.
Me neljä nuorinta sisarusta oltiin alle kouluikäisiä, joten myöhemmin ymmärsin miksi äite meidät pelotteli. Hyvin toimi, sillä en tykkää järvissä uimisesta vieläkään.
Isompana mentiin eväitten ja ongen kanssa viettämään aikaa rannalle. Lehtikompostista kaivettiin kastematoja syötiksi. Taikinapalloilla ja pienillä läskinpaloilla narrattiin rapuja laiturin alta ja kivenkoloista. Äiten kuivaamaa leipää piti muistaa ottaa myös mukaan, koska sorsat tuli aina tervehtimään.
Talvisia muistojani
Talvisin kävin iskän kanssa pilkillä ja kokemassa madekoukkuja.
Iso-veljet aurasivat luistelua ja lätkäpeliä varten luistinradan, johon me pienemmätkin pääsimme. Kun kasvoimme isommiksi, aurasimme itsekin kerran luistinradan kovalla vaivalla. Seuraavana yönä puhalsi pohjoisesta koko järven mitalta eikä aamulla näkynyt jälkeäkään uurastuksestamme. Päätimme, että on helpompaa käydä urheilukentän tekojäällä luistelemassa.
Latuja kulki ristiinrastiin ja järven rantoja myötäillen. Muutamana talvena oli jäällä juoksurata hevosille.
Kotirannasta lähti kaksi polkua. Toinen meni vastarannalle missä oli tasoristeys. Toista polkua pääsi Sääksjärven asemalle. Kun oli vähän lunta saatoimme mennä potkukelkalla Rajasaaren ohi järven Tampereen puoleiseen päähän. Sieltä käveli kätevästi TKL:n päätepysäkille Multisiltaan, josta pääsi sitten halvemmalla vaihdolla Pohtolaan sukuloimaan.
Kävelymatkat lyhenivät huomattavasti näiden talviteiden ansiosta.
Lapsuuteni vietin Sääksjärven rannalla ja vieläkin olen lasten ja lastenlasten kanssa mummona siellä käynyt retkellä, ongella ja sorsia syöttämässä sekä mattoja pesemässä.
Jälkikirjoitus
Kun aloin muistella lapsuuteni järveä, päädyin soittamaan sisaruksilleni. Halusin vahvistusta omille muistoilleni. Paljon nousi yhteisiä ja minuakin vanhempia muistoja pintaan.
Harvoin tulee muisteltua näitä arkisia vähemmän jänniä juttuja, mutta ne ovat tärkeitä.
Niistä meidät on rakennettu.
Aina Ilona
Olet muistanut mielestäni oikein asioita. Kun meijän äiti ei osannut uida, hän oli rannalla ja huuteli meille, että ei saa mennä kauaksi. Kiersimme vain laituria.
Niin tehtiin. Äite teki kankaasta ja tyhjistä muovipulloista meille uimakellukkeet kun olimme vielä uimataidottomia.