Jauhopeukaloiminen ilman peukaloa

Sähkön hinnannousun lähestyessä tuli lievä paniikki käyttää sitä kun se oli vielä halpaa.

Alkutoimet

Tyhjensin kaapin jauhovaraston pöydälle. Siis nostin pakkaukset esiin. Myös sokerin, maidon ja oliiviöljyn. Lettuja kiikarissa etsin vohveliraudan jostain. Muutaman litran kippo taikinalle löytyi astiakaapista.

Taikinan valmistus

Kaatelin eri jauhoja kippoon. Hienompia ja karkeampia arviolta sopivassa suhteessa. Osa jauhoista oli valmiita gluteenittomia seoksia. Maitoa ja tilkka öljyä vielä perään. Tosiasiassa jauhojen ja maidon lisääminen tapahtui vaiheittain, koska halusin maksimoida taikinan määrän ja notkeuden säätö vaati hienosäätöä. Noin tunnin ähellyksen jälkeen annoin taikinan asettua ja se sakeutuikin sopivasti. Lähinnä paakkuuntuminen oli ongelmana.

Paistaminen

Vohvelirauta oli vanhoissa säädöissä ja paisto sujui kuin tanssia vaan muutamassa minuutissa.3

Lättyjen väri tuli kaakaojauheesta.

En kerennytkään ratkomaan sanaristikoita vaikka muistelin, että vuosia sitten paistaminen olisi ollut pitkäveteisempää. Aluksi voitelin raudan rasvalla. Mutta osoittautui ettei se ollut jatkossa tarpeellista.

Lopputoimet

Niin kuin yleensä työn jäljet on siivottava. Vohveliraudalle riitti pyyhkiminen. pöydältä pyyhittävä jauhopölyt. Taikina-astiassa ja hämmentimessä oli tiskattavaa.

Niinku

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *