Ensilumi

Varhaisin muistikuvani ensilumen satamisesta maahan liittyy siihen, että kävin lokakuussa 1991 vanhempieni kanssa Kylmäkosken kirkossa jumalanpalveluksessa. En muista oikeastaan mitään itse kirkosta enkä senkertaisista kirkonmenoista, mutta muistan, että kun tulimme kirkon ovista ulos, niin maahan oli satanut sen talven ensilumi. Muistan lapsenomaisen riemuni, kun näin, että maassa kirkon ympärillä oli jotakin valkoista – lunta. Vaikka lunta olikin satanut sillä kertaa vain vähän, kokemus oli niin voimakas, että se palautui mieleeni nyt vielä 29 vuoden jälkeen.

Muistan toisenkin kerran varhaislapsuudestani, kun ensilumi oli edellisen yön aikana satanut maahan. Koko maa omakotitalomme ympärillä oli lumesta valkoisena, ja kokemuksen voimakkuutta lisäsi vielä se, että lumi oli satanut tietämättämme, edellisen yön aikana. Lapsenomaisen riemun ja innostuksen tunne palaa mieleeni, kun kirjoitan näitä rivejä.

Nykyään käyn kuvaamassa ensilumen satamisen jälkeen maastosta yksityiskohtia, koska silloin katselee asioita vähän aikaa ikään kuin tuorein silmin, kun maisema onkin yllättäen muuttunut. Kokemuksesta tiedän, että ensilumi, joka ei jää maahan, sataa Lempäälässä yleensä lokakuun puolivälin paikkeilla. Silti sen näkeminen kertoo lähestyvän talven tulosta ja on aina tavallaan yllätys. 

One thought on “Ensilumi

Vastaa käyttäjälle Janne salonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *