Johan Ludvig Runeberg/Virsi 490
Runebergistä tulevat monelle mieleen ensimmäisenä runebergintorttu, runot ja Maamme-laulu. Mutta aivan yhtä hyvin hänestä voisivat tulla mieleen virret. Nykyisessä virsikirjassamme Runebergin virsiä on 15.
Runebergille tärkeitä asioita olivat luonto, isänmaallisuus ja Jumalan sanan arvokkuus.
Runebergin ajatus lähimmäisestä oli hyvin moderni. Että jokainen auringon alla voi olla meille lähimmäinen ihonväriin, uskontoon tai muuhun katsomatta. Vuonna 1857 se ei ollut mitenkään itsestään selvä ajattelutapa.
VIRSI 490
”Mä silmät luon ylös taivaaseen”
1.Mä silmät luon ylös taivaaseen ja yhteen käteni liitän.
2. Sua riemullista on ylistää, ja mielelläni sen teenkin. Ei sulta pieninkään unhoon jää, vaan katsot myös vähäiseenkin.
3. Oi kiitos lahjoista, joita suot, niin paljon hyvyyttä riittää. Ja aina iloa uutta luot, en osaa kaikesta kiittää.
” Mä taimi olen sun tarhassas…”
4. Mä taimi olen sun tarhassas ja varten taivasta luotu, sun armollisehen huomahas jo syntymästäni suotu.
5. Mua suojaa sä, Isä armoinen, sun Henkes voimalla vielä ja tieni johdata taivaaseen, iäiseen elohon siellä.
Tätä virttä on aikojen kuluessa laulettu monen monien suomalaisten ristiäisissä. Erityisesti sen kaksi loppusäkeistöä sopivat kastejuhlaan, muistutetaan siitä että kastettava pienokainen on luotu taivasta varten ja että hän syntymästään saakka on taivaan isän huomassa.Sanoihin sisältyy rukous kastettavan puolesta, että taivaan Isä suojelisi häntä elämän tiellä ja viimein johdattaisi hänet taivaaseen, iäiseen elämään.
Usein on ihmisille jäänyt parhaiten mieleen juuri tuo loppusäkeistöjen rukous, niin että virren luullaan alkavan sanoilla:” Mä taimi olen sun tarhassas ”.
Virsimuisto
Virsi 490 on myös minun varhaisimpia virsimuistoja… kotoa, pyhä- ja rippikoulusta, kirkosta, koulusta ja ristiäisjuhlista. Neljä vuotiaasta lähtien kävin lapsena pyhäkoulua ja vielä nuoremmasta lähtien roikuin äiten helmoissa seurakunnan tilaisuuksissa. Siellä tulivat monet virret jo tutuiksi.
Meillä oli ensimmäisellä luokalla opettaja joka antoi oppilaille virsikirjan sitä mukaan kun opimme lukemaan. Minä sain omani vasta ensimmäisen luokan keväällä. Saatesanoilla: ”Tuossa sinulla Aina – Ilona oma virsikirja vaikka et vielä oikein lukea osaakkaan. Ethän sinä tätä kirjaa oikeastaan tarvitse kun osaat kaikki täällä (koulussa) laulettavat virret ulkoa.”
Rippikoulun jälkeen vieraannuin pikkuhiljaa uskonnosta ja aikuisena erosin kirkosta. Tästä huolimatta nautin virsien kuuntelusta ja laulamisesta. Ne tuovat muistoja, iloa ja lohtua.
Aina -Ilona
Jälkikirjoitus
Tekstissä siteerasin osittain professori Reijo Pajamon ja filosofianmaisteri, tietokirjailija Tauno Väinölän tekstejä: KANSALLISRUNOILIJAN VIRSIÄ ja VIRREN TARINA.
Pajamo tuntee suomalaisen kirkkomusiikin tekijät, esittäjät ja tarinat koska hän on muun muassa kouluttanut kanttoreita, toiminut virsikirjakomiteassa ja tutkinut suomalaista virsi- ja veisuuperinnettä.
Väinölä toimi myös virsikirjakomiteassa ja hän kirjoitti muunmuuassa kirjat Virsikirjamme virret ja Soi, virteni, kiitosta Herran.
Lähteet:https://virsikirja.fi/virsi-490-ma-silmat-luon-ylos-taivaaseen
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kansallisrunoilijan-virsia
Hieno teksti.