Olen likka Lempäälästä, piika pieni Pirkanmaalta. Oon tarinaseppien, satusuutarien sukua, jutut monet lakkarissa, eikä niistä oo lukua. Taon tarinat, synnyt syvät, tulesta ja raudasta, pikkusadut naputtelen nahasta ja nauhasta.
Kuka olet?
Olen Seija Koskiranta, 58-vuotias eläkeläinen. Asun Lempäälässä ja sairastan Parkinsonin tautia. Maalaan ja kirjoitan huvikseni. Useimmissa tuotoksissani lukee Ei kaupalliseen toimintaan tai Nämä jutut on tosia, vaikka olenkin mielikuvituksessani värittänyt niistä osiatai Vain sattuma mieleeni nimet ja paikat toi, ei niitä historiankirjoista löytää voi, voin kirjoittaa sellaisen tarinan kuin haluan vaan, henkilöni on lapsia vapaan maan.
Miten sinusta tuli tarinankertoja?
Olen kertonut kertomuksia melkein jatkuvasti, siis aina. Joskus siinä oli innoittajana jokin elokuva tai TV-sarja, joka päättyi “väärin” tai kirja joka jäi lukematta loppuun. Joskus keksin oikeille ihmisille omat tarinat ja nämä tarinat alkoivat elää ihan omaa elämää.
Usein sattuu niin että keksin samanlaisia asioita kuin oikeastikin on tapahtunut. Siinä ei liene mitään mystistä, päässäni pyörii vaan suuri hurrikaani joka sekoittaa kaiken ja joskus sieltä tulee jotain painokelpoistakin.
Ensimmäiset runot olen kirjoittanut jo ala-astella. Ne olivat semmoisia pikkusieviä rallatuksia. Varsinkin ääneen lukiessa jännitän kaameasti ja kirjoittaessa on liian hyvä muisti, en huomaa virheitä.
Opettaja laittoi minut usein kirjoittamaan aineen ensin ruutuvihkoon ja hän tarkisti sen. Sain sen sitten jäljentää kaunokirjoitusvihkoon. Minä vaan keksin sillä välillä uuden version ja se oli taas kirjoitusvirheitä täynnä.
Muutamaan juhlaan olen tehnyt murretarinoita, esimerkiksi:
Tässä pirkkalaanen prataa pohojanmaata
oikeeskirjootusta ja laatua ei voi taata.
Lausehet etin verkosta kalattomasta,
se netti on paikka vasta.
Yksi kun sanoo varmaan,
toinen sen kiistää ja minä vaan arvaan.
Pitäkääs puukot tupess viälä hetki
tiarossa on runoollinen retki…
kuulen varpusten tirskuntaa orapihlaja-aidasta.
Mistä tarinasi kertovat?
Satusuutari kirjoittaa pieniä runoja, lapsuusmuistoja ja myös ympäristöön, luontoon ja käsitöihin liittyviä tarinoita, kuten Yrttisauna, Huivin synty, Emännän veitsi, Metsätarinat, Joulutossun arvoitus, Lapsuuteni joulut.
Tarinaseppä kirjoittaa pitkää kerrontaa Seppä ja tyttö ja siihen liittyviä kertomuksia, kuten Yksinäinen metsästäjä, Lempo ja tyttö. Tarinat ovat K18, aika villejä ja joskus jopa eroottisia. Kaikkea syntymän ja kuoleman välillä. Vaikka kansa harrastaa puukkopainia, juopottelua ja irtosuhteita elämää kunnioitetaan. Siunattu olkoon elämä uus on tavallinen tervehdys.
Tarinasepän pirkkalaiskylä on vaatimaton. En tarkkaan tiedä missä se on. Aikakauttakaan en voi sanoa, saa lukija sen arvata. Tapahtuma-aika voi yhtä hyvin olla 100 vuotta taaksepäin tai 300-500 vuotta eteenpäin. Kyläläiset käyttävät hevosia ja polkupyöriä liikkumiseen. Höyrylaiva Ilmarinen kulkee kesäaikaan Tavastehusista Rapolan, Akaan ja Koskensuun sekä Rajasalmen kautta Pyynikin Koskenkylään.
Maailmankartta on erilainen. Ranska hallitsee Norjaa ja Kanadaa sekä Alaskaa. Ruotsin kuningaskunta on valloittanut Itä-Euroopan. Etelä-Euroopan maat ja Englanti on itsenäisiä tasavaltoja. Niillä on siirtomaita Aasiassa, Afrikassa ja Amerikassa. Suomi on itsenäinen valtio, ei presidenttiä, vain hallitus ja eduskunta. Venäjällä on keisari ja duuma.
Olen löytänyt ja käyttänyt taiteellisen vapauden. Saan keksiä sellaisen tarinan kuin haluan vaan, enhän siinä ketään käy loukkaamaan.
Millainen on kirjoitusprosessisi?
Seppä ja tyttö tarinan aloitin keskeltä. Noin vuoden tein erilaisia tarinan pätkiä; Puukko -synty syvä, Maailman synty ja Elämänpuu. Nämä tarinat annoin lahjaksi puukkokurssin ohjaaja Taisto Kuortille.
Sitten aloin paikkailla juttuja ja liittää niitä yhteen.
Tulostelen netistä “tukikuvia” ja mietin hahmojen luonteita ja puhetapaa. Olen laatinut tarinoihin aikajanan ja henkilögallerian, että pysyn jotenkin itse kärryillä, että mitä, missä ja milloin.
Kirjoitusprosessini etenevät vaihtelevasti. Ensimmäinen versio oli kaksipalstainen, yhtenäinen kertomus. Mutta kun se paisui yli 200-sivuiseksi, oli pakko pätkiä tekstiä ja numeroida osat. Yhtenäistä sisällysluetteloa ei vieläkään ole.
Kuvitat myös tarinoitasi. Kumpi tulee ensin sana vai kuva?
Jaa siis muna vai kana? Esimerkiksi Seppä ja tyttö -tarinassa Anselmi Anssinpoika Kokkonen oli aluksi tukeva ja vähäsanainen osuuskaupanhoitaja. Suuttuessaan hän meni hakkaamaan puita. Hän on entinen juoppo, joka oli liittynyt “Armon Veljien”- lahkoon. Kun näin kuvan komeasta parrakkaasta miehestä, Anselmi loi nahkansa.
Sain sellaisen ajatuksen, että Antsa olisi entinen painija ja rumpali, Kokkovuoren keisari, ei mikään nössö vaan asenteella: Muut tekee mitä osaa, mä mitä haluun.
On myös hahmoja jotka ilmestyvät tarinaan kuin itsestään, eivät minulta lupaa kysy.
Maalatessani aiheet kumpuavat ympäröivästä maailmasta. Mielikuvitukseni määrittää lopputuloksen. Muutaman taulun olen maalannut pyynnöstä ja ennalta määrätty aihe on haastava.
Ei niitä historiankirjoista löytää voi.
Mitä kirjoittaminen ja maalaaminen sinulle merkitsevät?
Tällä hetkellä ne täyttävät suuren osan elämääni. Niissä yhdistyvät kaikki harrastukseni ja mielenkiinnon kohteeni. Käytän paljon aikaa taustamateriaalin etsimiseen: käyn perinnepaikoissa, otan kuvia ja haastattelen ihmisiä.
Paini, hevoset ja monet kielet ovat olleet minulle melko tuntemattomia aiemmin. Tarinan myötä esimerkiksi romanikieli ja kulttuuri ovat tulleet tutuiksi sekä myös monet ranskalaiset ja unkarilaiset sanonnat. Paljon on ihan omasta päästä keksittyä.
Oletko markkinoinut tarinoitasi ja taidettasi?
Olen lähinnä lahjoittanut kuvia ja tarinoita. Tanssikerhossa olen lukenut runoja ja antanut maalauksia.
Kirjoitus- ja käsityökerhoissa olen esitellyt kuviani ja runojani. Kuviskerholaisille tein joulutossut ja arvoitusrunot. Ystäville ja sukulaisille olen lahjoittanut runoja ja kuvia merkkipäivinä.
Harrastatko muuta?
Toinen intohimoni on käsityöt ja askartelu. Useimpiin töihin olen kertonut sisään jonkin jutun. Se voi olla ihan julkinen tai sitten salainen ja peitetty. Ystävälleni virkkamissani verhoista löytyy tapahtumia yhteisten vuosien varrelta. Siskon villatakissa seikkailee musta ja valkoinen kissa. Poika sai eläinaiheisen puseron.
Olen monen kesänä ollut lastenleirillä askarteluohjaajana, ohjannut lasten askarteluhetkiä ja välillä kertonut heille lasten ja nuorten elämästä 40- 80- luvuilla. Olen tehnyt myös romukoruja. Parkinsonin taudin takia yritän säilyttää vielä jäljellä olevaa toimintakykyäni.
Eläkkeelle jäätyäni minulla on ollut aikaa kirjoitella, ja Parkinsonin taudin takia minun täytyy yrittää säilyttää vielä jäljellä olevaa toimintakykyäni.
Aina – Ilona
Kädentaidot ja Parkinsonin tauti
Kädet on toiset aivot! Kädentaitoja kehittämällä kehität aivojasi.
Taiteiden, liikunnan ja käsitöiden harrastaminen parantavat hoitotuloksia.
Tasapaino, liikuntakyky, motoriikka ja elämänlaatu paranevat ja niiden säilyttäminen taudin edetessä helpottuvat. Itsenäinen toimintakyky säilyy pidempään.
Myös eriasteista dementiaa sairastavat hyötyvät edellä mainituista harrastuksista.
Liikunta lisää välittäjäaine dopamiinin määrää aivoissa. Dopamiinin määrä vaikuttaa unen laatuun ja oppimismotivaatioon.
Uusia aivosoluja syntyy myös aikuisena. Www.aivovalo,fi….