Marraskuinen tiistai, mummo oli kuollut pari viikkoa sitten. Hautajaiset oli pienet ja intiimit. Asunto oli tyhjennetty, minä kapusin pienen omakotitalon vintille. Siellä oli vain kapioarkku. Pikkuisen potkaisin arkun kylkeen, se helähti. Avasin kapioarkun, siellä oli säästölipas. Aluesäästäpankin punainen Koovee lipas. Tampereen seudulla näitä lippaita oli kolme erilaista, Kooveen, Ilveksen ja Tapparan. Lapsena minulla oli tällainen punainen Kooveen säästölipas. Miten ihmeessä se on päätynyt mummun vintille, tyhjään kapioarkkuun.
Päätin sivuuttaa ihmettelyn ja keskittyä säästölippaan herättämään muistoon jääkiekkoilusta ja vanhasta hallista. Vanha jäähalli haisi syksylle, dieselille ja vanhalle viinalle. Syyskuun puolivälissä, kun jääkiekkokausi alkoi, se oli syksyn aloitus. Silloin puin ylleni keltavihreän Kooveen takin. Olin ylpeä kannattaja, kuuluin joukkoon. Me Kooveen kannattajat olimme aivan varmasti parempia ihmisiä kuin Tapparan ja ilveksen kannattajat.
Muistan Auvo Väänäsen loukkaantumisen, ja ”Aven” huuto kuului katsomoon saakka. Tarkasti muistan, kun sain ”Rautsi” Rautiaiselta nimikirjoituksen. Muistan ”Ripa” Jalon punaiset muoviluistimet. Muistan kun olen istunut munkkikahvilla ”Pitkä” Kaarion kanssa Tammelantorilla. Nyt nämä kaikki on mennyttä aikaa. Kummallista kyllä Kooveen säästölipas on ehjä ja kirkkaan punainen.
Painan kapioarkun kannen kiinni, otan säästölippaan. Yritän muistaa, opettiko lipas minua säästämään, ei opettanut. Säästölipas opetti vain kannattamaan Kooveeta, se kannatus ei hiivu koskaan minusta. Tämän lippaan aion pistää kunniapaikalle kotonani.
Muistoksi siitä että, älä koskaan luota muistoihin, joilla on kultainen reunus, ne ovat valemuistoja.
E.T.S.
muistot on kivoja