Yamaha DX7 – kasaridiscon sotaratsu
Syntetisaattori on ääntä tuottava elektroninen laite, jota yleisesti käytetään musiikin tuottamiseen.
Ensimmäiset syntetisaattorit olivat suuria koko huoneen täyttäviä laitteita, kuten New Yorkissa sijaitsevan Columbian Yliopiston RCA Mark II Sound Synthesizer vuodelta 1957. Laite oli kaikkea muuta kuin helppokäyttöinen, ja sille annettiinkin lempinimi Victor (elokuvasta Frankensteinin Hirviö).
Nykyaikaisten liikuteltavien syntetisaattorien jonkinlaisena esi-isänä voidaan pitää amerikkalaista Tri Robert A. Moogia. Moogin ensimmäinen modulaarinen syntetisaattori ilmestyi vuonna 1963. Helpommin kuljetettava Minimoog ilmestyi vuonna 1971. Varhaiset Moogit vakiinnuttivat käyttöliittymäksi pianon kaltaisen koskettimiston. 1970-luvulla Moogit vakiintuivat monien rock-yhtyeiden kalustoon. Erityinen merkitys niillä oli kokeellisen musiikin tuotannossa.
Tarkoitus tässä artikkelissa on keskittyä ehkä kaikkein tunnetuimpaan syntetisaattoriin, Yamaha DX7, erityisesti sen ensimmäiseen ja tunnetuimpaan malliversioon (mk1) joka tuli markkinoille 1983.
Laitteen soundien ja tietokonekäytön esittelyn jätän artikkelista pois, laite ei ole tällä hetkellä käyttövalmiiksi johdotettuna, ja artikkelista tulisi liian pitkä. Ääninäytteitä löytyy youtubesta tai musiikkilaitteisiin erikoistuneilta sivustoilta kuten Vintage Synth Explorer tai Polynominal.
Yamaha DX7 mk1 on monotimbraali, 16 ääninen, 6 operaattorin (16 bit) FM-syntetisaattori. Laitteessa on 12-bittinen DAC, uudemmissa DX7-malleissa DAC on 16-bittinen. Äänenlaatu on parempi mitä maininta ’12-bittinen DAC’ antaisi olettaa, johtuen laitteen sisäisestä toteutuksesta. MIDI-liitännät löytyvät myös, joskin (ilman kustomointia) ei täysin ideaalisina, onhan laite ensimmäisiä MIDI-ominaisuudella varustettuja.
Yamaha DX7 preset äänet, joista monet klassikkoja, ovat kuitenkin hieman tylsän kuuloisia. Ohjelmoimalla laitteesta saa kuitenkin esiin kaikenlaisia ääniä. Saatavilla on myös ROM- (valmiiksi ohjelmoituja) ja RAM-moduuleja, jotka työnnetään laitteen päällä olevaan aukkoon. Vaihtoehtoisesti laitteen takaa löytyvän MIDI-liitännän ja MIDI-interface:lla varustetun tietokoneen avulla voi ladata ja tallentaa omia soundejaan. Internetistä löytyy runsaasti ilmaisia DX7-äänipankkeja, lisäksi eBay:ssä on paljon edullisia soundeja tarjolla. Eräs hyvä lähde on Dave Bensonin DX7 sivusto.
Soittimen omalla käyttöliittymällä soundien editointi on hidasta ja pikkutarkkaa. Parhaiten soundien muokkaus onnistuu tietokoneella editoriohjelmaa ja laitteen MIDI-liitäntää hyödyntäen. Verkosta löytyy sekä ilmaisia että maksullisia editointiohjelmia. Maksullisista tunnetuimpia on Midi Quest. Editointisovelluksia on hyvin tarjolla, mutta toimivuus ja yhteensopivuus vaihtelee. Moni ohjelma ei enää välttämättä toimi xp:tä uudemmilla Windows versioilla.
Yamaha DX7 toimii usein analogisten syntetisaattoreiden aputyökaluna. Roland Juno 106 ja Roland Jupiter 8 ovat tyypillisiä analogisynia, joilla tuotettujen ääniosuuksien päälle voidaan lisätä efektiosia DX7:lla.
80-luvulla Yamaha DX7:aa ja analogisiakaan syntetisaattoreita ei usein hyödynnetty sellaiseinaan vaan niillä kehiteltyjä ääniä tallennettiin samplerien, esimerkiksi Fairlight CMI:n tai Emulator II:n, muistiin. Yleinen tapa oli myös kerrostaa ääniä jälkimiksauksessa, soitinäänien ohella laulajankin ääni voitiin laittaa useaan kertaan päällekkäin. Äänenkäsittelijällä (sound engineer) oli tärkeä rooli 80-luvun hittituotannossa, tunnetuimpia lienee Laurent Gelmetti, joka vastasi useiden Mauro Farina – Giuliano Crivellente kaksikon hittien jälkikäsittelystä ja syntetisaattoreiden säädöistä. Tämä kolmikko on useiden hittiprojektien kuten Radioraman taustalla.
Kuten tämä youtubesta löytyvä video osoittaa, DX7 oli osatekijänä monessa 80-luvun hittikappaleessa. Mielimusiikissani italodiscossa DX7 toimi usein aiemmin mainittujen Jupiter 8 tai Roland Juno 106 syntetisaattorin apuna. ’Italodiscon kummisedät’ (Mauro Farina – Giuliano Crivellente) varmasti hyödynsivät DX7:aa, mutta vedenpitävän näytön puutteessa tyydyttäköön näihin kolmeen muuhun tuotokseen esimerkkeinä DX7:n käytöstä.
- Alan Cook – Bad Dreams (haastattelu Alan Cook)
- Antonella Ruggiero / Matia Bazar – Ti Sento
- Lee Marrow – Sayonara
Vaikka tässä DX7 on aiheena, niin mainittakoon ehkä se kaikkein tunnetuin Jupiter 8 hittibiisi, P. Lion – Happy Children, ja Rolandilla oli 80-luvulla muitakin analogisynia kuten JX-3P mm. Dhuo:lla. Näkökulmaa 80-luvun musiikin työkaluihin ja muuhunkin löytyy tuoreesta Roberto Turattin haastattelusta (Chrome kääntää englanniksi).
Digitaalinen Yamaha DX7 oli 1500 punnan hinnallaan edullinen moniin aikakautensa analogiasyntetisaattoreihin nähden. 80-luvun hinta Oberheim OB-Xa:lle tai Jupiter 8:lle oli 4000 puntaa. Paljon käytetty Juno 106 tosin maksoi vain 800 puntaa.
Nykyäänkin analogisiin retrosyntetisaattoreihin nähden Yamaha DX7 on edullisempi hankinta. Hinta on viime vuosina alkanut kohoamaan ja alle 400 euron ei hyväkuntoista soitinta ole helppo löytää. Vuonna 1985 julkaistu DX7:n pöytäversio Yamaha TX7 on sekin jo noin 200 euron laite. Roland Juno 106 on nykyisin yli 1000 euron laite ja mikäli Jupiter 8, syntetisaattoreiden ’Graalin malja’, sattuu olemaan jossain myytävänä, ollaan lähellä 10000 euroa. Roland MKS-80 räkkimodulia, joka periaatteessa on ’Jupiter 8 räkkiversio’, löytää helpommin, noin 3000 euron hintaan.
Monissa vanhoissa syntetisaattoreissa ja räkkimoduleissa tyypillinen ongelma on LCD-näytön himmentyminen. Yamaha DX7 sisältää myös lcd-näytön, mutta se on yleisesti saatavissa olevaa mallia ja voidaan helposti vaihtaa uuteen. Itse olen vaihtanut alkuperäisen lcd-näytön paremmin näkyvään OLED-näyttöön.
Yamaha DX7 mk1 syntetisaattorista on sanottu ’built like a tank’ eli kuin panssarivaunu, ja se näkyy. Toisin kuin esimerkiksi puulevylle kasattu muovikuorinen ja usein näppisviallinen Roland JX-8P, DX7 mk1 on metallirunkoinen, melko painava, pianonäppäimistöltään todella jämäkkä. Liukupotentiometrejä ja ohuen muovikalvon alle piilotettuja painikkeita voi kuitenkin pitää heikkouksina, toisaalta ne on helposti vaihdettavissa uusiin. Sisäiseltä rakenteeltaan laite on yksinkertaisen oloinen: piirilevy, virtalähde ja jonkin verran johtoja.
DX7:n etupuolelta vasemmalta löytyy 6.3mm kuulokeliitäntä ja 3.5mm ’breath controller’ liitäntä. Takalevystä löytyvät MIDI thru-out-in liitännät, 6.3mm portamento ja sustain pedaaliliitännät, 6.3mm modulaatio ja äänenvoimakkuus pedaaliliitännät sekä 6.3mm (mono) ulostuloliitäntä. Laitteessa on jännitevalitsin 230v ja 110v verkkojännitteille, joten on syytä varmistua että valitsin näyttää oikeaa verkkojännitettä, joka Suomessa ja pääosin Euroopassa on 230v. Muuntajan sekundääripuolen saa laitteen sisällä helposti liittimestä irti ja voi tarkistaa että on oikeat vaihtojännitteet.
Yamaha DX7 on ok sellaisenaankin, mutta ominaisuuksien parantamiseksi löytyy erilaisia vaihtoehtoja kuten Special Edition ROM (SER-7), Grey Matter E! Board tai allaolevassa kuvassa esitetty SuperMax Board. SER-7 on itseasiassa vain paranneltu versio laitteesta, mm. MIDI-kanavan voi valita vapaammin + bugikorjauksia. E! ja SuperMax ovat laajennuksia, joilla laitteeseen saadaan lisää muistia (useampia muistipankkeja), parempia MIDI-ominaisuuksia, SuperMaxilla jopa arpeggiaattori-toiminto, ym.
E!:n tai SuperMaxin asennus käytännössä vaatii piirilevyn irrottamista laitteen pohjasta, koska sähköiset liitokset mikropiirikantoihin ovat erittäin tiukkoja. Johtojen liittimet ovat kuitenkin helposti erotettavissa toisistaan ja sekaannuksen vaaraa ei oikeastaan ole.
Laitteen muisti vaatii varmistuspariston (CR2032) joka tulee vaihtaa ehkä 5-10 vuoden välein, tai ainakin tarkistaa tilanne. Alkuperäinen paristo on juotettavaa mallia, sen tilalle voi asentaa paristokannan tavalliselle CR2032 paristolle, jota on yleisesti saatavilla useimmista kaupoista. Itse päädyin laittamaan kannat (erillisellä piirilevyllä) sekä CR2450:lle että CR2032:lle, jolloin voi käyttää kumpaa hyvänsä. SuperMax-laajennuksen (lisämuistin) mahdollinen virrankulutuksen kasvu puoltaa CR2450 paristoa.
Laitteen virtalähde on sisäänrakennettu. Sille ei yleensä suuremmin huoltoa tarvitse tehdä, ellei sitten havaitse esim. pullistuneita tai vuotavia kondensaattoreita, jotka on syytä vaihtaa uusiin. Muuntaja saattaa pitää jonkin verran ääntä johtuen lakkausten rapistumisesta vuosien saatossa.
Jos tässä ei ollut tarpeeksi sisältöä niin voi lukea Yleisradion artikkelin Avaruusromua: Eräs historian mullistavimmista sähkösoittimista, tai vaikka katsella videon Yamaha DX7 – The Synthesizer that Defined the ’80s ja tietenkin nettihauilla löytyy vaikka kuinka paljon lisää. Kannattaa vilkaista myös suomalaista synagurua Kebua ja hänen tuotoksiaan youtubessa.
Hyvä artikkeli mielenkiintoisesta vehkeestä !